Johannes KoromaKirjoittaja on työtä tekevä eläkeläinen.

Suomi hylkii vanhuksiaan

Suomalaiset ovat terveempiä, aktiivisempia ja elävät kauemmin kuin koskaan aikaisemmin. Silti me kaikki vanhenemme joka päivä ja tarvitsemme jossain vaiheessa arkeen myös ulkopuolista apua. Iäkkäiden määrän kasvu merkitsee apua tarvitsevien määrä kasvua.

Hyvinvointivaltiossa iän tai vammaisuuden vuoksi apua tarvitsevien asemaa ei kuitenkaan ole kohennettu. Äänestäjinä he ovat poliittisesti merkityksettömiä. Uutisoinnin perusteella tuotantoeläinten hyvinvointia säädellään ja valvotaan paremmin kuin apua tarvitsevien vanhusten.

Lieneekö uudesta laista apua, kun kunnat eivät tunne nykyistenkään lakien velvoitteita?”
Viranomaiset luulevat, että annettuja suosituksia noudatetaan, kuntien terveydenhuollon päätöksissä suositukset ovat kevyitä papereita.

Suositukset näyttävät olevan yhtä velvoittavia kuin elintarvikevalvonnan ohjeet, jotka takaavat, että lihapullat ovat terveellisiä, vaikka niissä ei lihaa olisikaan. Vanhusten palveluissa noudatetaan samaa ajattelua, kuntotarkastus saatetaan tehdä, mutta sen tulokset eivät ole velvoittavia eivätkä johda toimenpiteisiin.

Valvovan viraston, Valviran, selvitys vanhustenhuollon tilasta osoitti, että yksityisten tarjoamat vanhusten palvelut ovat laadukkaampia kuin kuntien. Niissä on enemmän ja ammattitaitoisempaa henkilökuntaa kuin julkisella sektorilla.

Syykin on aivan ilmeinen. Yksityisten hoitolaitosten toiminta on tiukasti luvanvaraista ja tarkemmin valvottua kuin kuntien toiminta. Kustannukset ovat suunnilleen samat, mutta yksityisten palveluiden ostaminen on mahdollista vain varakkaammille.

Rahat viedään kaikilta, mutta eriarvoisuuden poistamiseksi kuntien palvelusetelit olisivat paikallaan.

Koska kunnat eivät noudata annettuja ohjeita, on päätetty tehdä laki vanhusten oikeuksista palveluihin. Lieneekö uudesta laista apua, kun kunnat eivät tunne nykyistenkään lakien velvoitteita esimerkiksi vammaisten oikeuksista.

Kuntien omavaltaiset tulkinnat pystytään murtamaan vain valitusten ja oikeudenkäyntien avulla. Silläkö vanhusten ja vammaisten pitäisi kuntien päättäjiä pelotella?

Vanhusten makuuttamisesta laitoksissa ja sairaaloissa on päätetty luopua ja kodinomaista asumista tukea. Tavoitteena on, että yli 90 prosenttia 75 vuotta täyttäneistä hoidetaan kodinomaisissa oloissa.

Mutta mihin päätökset laitosten lopettamisesta johtavat, kun nytkään ei ole tarjolla riittävästi kohtuuhintaisia hoitopaikkoja eikä kodeissa asuville tarvittavaa apua.

Kun kunnat eivät pysty huolehtimaan nykyisistä vanhuksista, miten ne voivat selviytyä tulevista? On sikamaista ajatella, että ikänsä veroja maksaneiden ihmisten elämän ehtoovuodet jätetään omaishoitajien varaan.

Suomalaisessa kulttuurissa ikä ei tuo arvostusta eikä ikääntyneiden avuntarvetta poliittisessa päätöksenteossa juuri huomioida.

Hyvä ystäväni, Helsinki Mission johtaja Olli Valtonen, muistuttaa aina, että yksinäisyys kolottaa vanhusta yhtä kipeästi kuin reumakin.

Yksinäisyys on Suomessa 350 000 vanhuksen päivittäisenä kipuna. Parinkymmenen vuoden kuluttua yksinäisiä on jo yli puoli miljoonaa, mutta sosiaali- ja terveysvirastosta ei saa lääkettä yksinäisyyteen, josta myös ikääntyvät omaishoitajat usein kärsivät.

Minulle ei tuota vaikeuksia päättää, minne rahaa pitäisi ohjata, kun valtion ja kuntien taloutta tervehdytetään.

Annetaan sitä vanhuksille ja lapsiperheille leikkaamalla elinkeino- ja maataloustukia sekä kulttuurin, urheilun ja muiden hyvää tarkoittavien terveiden ihmisten harrastusten avustuksia.

Johannes Koroma

[email protected]

Kirjoittaja on työtä tekevä eläkeläinen.

Johannes Koroma

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet