Naiivi, hölmö ja aikuinen

Otetaanpa nyt ihan rauhallisesti. Ajatellaanpa asiaa kaikilta kanteilta.

Muistakaa, että kaikki on subjektiivista. Toisaalta ja toisaalta!

Fiksu ihminen osaa ajatella kymmenillä aivoilla, ottaa kaiken aina huomioon ja pitää mölyt mahassaan. Hän ei ole naiivi vaan ajattelee itse.

Vai ajatteleeko?

Hölmöyttä pidetään syntinä, mutta se voi olla myös pelastus. Aidosti hölmö on sata kertaa parempi kuin feikisti fiksu.

Joskus fiksuuden tavoittelu muuttuu kaikeksi muuksi kuin fiksuksi: siitä tulee itseisarvo, jolloin se seisoo kaiken hauskan tiellä.

Joskus naiivius on paikallaan. Ainakin jos haluaa saada jotain sanotuksia. Jos haluaa keskustella, tehdä päätöksiä, antaa itsestään jotain.

Keskustelussa tahallinen naiivius on hedelmällistä. Koko universumia ymmärtävät, ei-mistään-mitään-mieltä-olevat lähtökohdat se pesee mennen tullen, sillä pyrkimys liioiteltuun järkevyyteen syö sisältöä ja raaputtaa sanottavan särmää pois.

Kun haluamme ottaa kaikki näkökulmat huomioon, päädymme monesti totaaliseen hiljaisuuteen. On harvoja asioita, joita voimme sanoa ilman että kukaan loukkaantuu tai huomauttaa meidän unohtaneen ottaa jotain huomioon.

Tahallisen naiivi uskaltaa sanoa, mutta myös pyytää anteeksi ja myöntää olleensa väärässä. Tahallisen naiivi menee eteenpäin.

Liiallinen järkevyyteen pyrkiminen on ällöttävää, sillä järkevyyttä emme voi koskaan saavuttaa. Parempi siis olla suoraan hölmö. Tähän lopputulokseen olen tullut.

Mitä vanhemmaksi kasvan, sitä houkuttelevammalta naiivi elämäntapa tuntuu. Elämässä on paljon enemmän järkeä, kun antaa itselleen luvan hieman yksinkertaiseen ajatteluun. Ongelmista selviää, kun ne asettaa mustavalkoiseen valoon. Sekavalta tuntuvat elämäntilanteet saavat tolkkua.

Elämä ei ole lainkaan yksinkertaista, mutta siihen saa huomattavasti lisää järkeä kun sitä yksinkertaistaa.

Anna Brotkin

Kirjoittajan mielestä maailma kaipaa lisää vessojen seiniin kirjoittavia visionäärejä.

Tervetuloa Aamupostin blogeihin!

Aamuposti tarjoaa kaikille mahdollisuuden pitää omaa blogia. Blogistit ovat pääosin aktiivisia paikallisia, mutta joukkoon mahtuu myös kirjoittajia muualta.

 

Lue tältä sivulta uusimmat blogikirjoitukset tai klikkaa tiettyyn blogiin.