Anna Brotkin

Elokuu, syrjinnän uhri

Elokuu on hämmentävä kuukausi meille suomalaisille. Se laittaa pään sekaisin, ja saa ihmisparan luulemaan että on syksy, vaikka oikeasti on vielä kesä.

Kun kalenterikuukausia on aikanaan opeteltu, muutama asia taisi jäädä monelle epäselväksi. Ensinnäkin elokuu on vielä täysivaltainen kesäkuukausiperheen jäsen.

Toisekseen sen ylettömän syksyn voivottelun voi saman tien lopettaa. Elokuussa kesää on vielä kolmannes jäljellä.

Suomalaisille ei riitä, että elokuussa paistaa aurinko. Kun kansakuntamme päättää, että nyt on syksy, niin nythän on syksy.

Asiaa ei tarkisteta lämpötiloista tai kalenterista, vaan syksy alkaa kertaheitolla elokuun ensimmäisenä päivänä, koska se nyt vaan menee niin. Piste.

Totta kai se kesä loppuu, jos pakotamme sen loppumaan pukemalla pilkkihaalarin ylle ja toistamalla lempimantraamme ”voi kun on jo syksyistä”.

On turha ruikuttaa, että eihän siitä kesästä ehtinyt taaskaan nauttia, kun itse katkaisee kesän väkipakolla kesken kaiken.

Markkinavoimat käyttävät yhden askeleen edellä elävää kuluttajaa surutta hyväkseen.

Vaatekaupoissa kesän loppuale alkaa hyvissä ajoin kesäkuussa. Heinäkuussa on turha enää haaveilla löytävänsä uimapukua tai hellemekkoa, kun hyllyissä odottavat jo ihanan lämpimät villapaidat viilenevien iltojen varalta. Yök!

Sama ilmiö toistuu pitkin vuotta: joulusuklaat lyödään tiskiin lokakuussa, ei suinkaan joulukuussa. Kevätsipulit kannattaa nekin ostaa hyvissä ajoin helmikuussa, jolloin maa on vielä roudassa.

Meillä on jatkuva tarve elää huomisessa, tai vielä pahempaa, aina seuraavassa vuodenajassa.

Keväällä emme jaksa iloita tippuvista räystäistä kauaakaan, kun alamme jo tehdä kesäsuunnitelmia.

Kesällä taas on hyvää aikaa ilmoittautua syksyn kursseille ja laittaa syksyn asiat ojennukseen, jotta syyskuussa pääsee laatimaan joululahjalistoja.

Luulen, että elokuustakin olisi ihan kiva, jos sen annettaisi olla rauhassa oma itsensä.

Sovitaanko tässä ja nyt, että ensi vuoden elokuussa vietetään kesää vielä kaikessa rauhassa?

Anna Brotkin

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet