Anna Brotkin

Pulinat pois!

Tiivistä, hyvä ihminen, tiivistä. Pieni hiljainen ääni pääni sisällä tyrkyttää ohjeitaan tasaisin väliajoin.

Ääni puhuu minulle, sinulle ja hänelle, jonka hauska juttu muuttui pitkäveteiseksi siinä vaiheessa, kun tarinan kliimaksi unohtui kyydistä. Oikea pituus on avain menestykseen, oli kyse sitten pop-biisistä, parisuhteesta tai tv-mainoksesta. Yhteiskunnassamme asiat on osattava ilmaista ytimekkäästi. Kukaan ei jaksa ylipitkiä jaaritteluja. Sivulauseet ovat historiaa. Selittelyt sikseen ja asiaan! Tiivistäminen on arvokas taito, jota olen kaivannut monesti teatteri- ja leffakatsomossa. En muista nähneeni yhtäkään elokuvaa tai näytelmää, joka olisi mielestäni ollut liian lyhyt. Sen sijaan ylipitkiksi venyneitä, virttyneitä kulttuuriklimppejä osaan nimetä suoralta kädeltä kymmenittäin. Totuus on, että huonosta ei tule hyvää pitkittämällä vaan päinvastoin. Jos tämä kirjattaisi Suomen lakiin, olisi kaikilla hauskempaa. Joskus toki tuntuu, ettei sykähdyttävästä teoksesta haluaisi millään luopua, mutta esiripun sulkeuduttua huomaa tunteen olevan vain osoitus siitä, että homma on osattu katkaistu juuri oikeassa kohdassa. Täytyy lopettaa huipulla kuten Ultra Bra. Bändi tuskin olisi kulttibändin maineessa, jos se vuonna 2011 kiertäisi eukonkannon aluekilpailuja, savolaisia lähibaareja ja rautakauppojen puuhapäiviä. Peruskoulussa tiivistämistä ei juurikaan tunnuttu arvostettavan. Olen varma, että koevastauksia pisteytettiin palstarivien eikä pelkän sisällön perusteella. Näin jälkikäteen ajateltuna touhussa ei ole mitään järkeä, sillä se kannustaa tyhjänjauhamiseen Siihen, ettei mitään tarvitse tietää, kunhan vain osaa meuhkata tarpeeksi ja muotoilla lauseensa nätisti. Tässä lienee osasyy ainakin omaan koulumenestykseeni. Ilmiö tosin ei ole unohtunut vain ala-asteelle: politiikassa kaunopuheisuus ja mediaseksikkäät sanavalinnat ajavat usein asiasisällön edelle, oli kyse sitten populismista tai sivistyssanoihin ja monimutkaisiin lauserakenteisiin puetusta lörpöttelystä Aikuisiällä jaarittelusta sen sijaan sakotetaan. Kukaan ei palkkaa työnhakijaa, jonka lyhin suullinen puheenvuoro mitataan tunneissa. Kykykilpailuissa selittelyt epäonnistumisista katkaistaan saman tien, ja mennään mainostauolle. Kunpa tosielämässäkin voisi hypätä ylipitkien jorinoiden yli, katsoa neljän tunnin paikallaan seisovat pastissinäytelmät pikakelauksella ja lahjoittaa ihmissuhdelätinöistä kaksi kolmasosaa hyväntekeväisyyteen. Kirjoittaja ei osaa tiivistää.
Anna Brotkin

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet