Hyvinkään Voimistelu ja Liikunta

Joukkuevoimistelun kotikisat ovat talkoolaisten taidonnäyte!

Adaria (kuva emma.dubb)

Emma Dubb

Joukkuevoimistelun kotikisat ovat talkoolaisten taidonnäyte!

Viikonloppuna joukkuevoimistelijat kilpailivat Hyvinkäällä kotikisoissaan. Kilpailujen järjestäminen vaatii järjestävältä taholta paljon ennakkosuunnittelua ja -työtä sekä satoja talkootyötunteja. Viikonlopun kisat olivat suuret; paikalla oli noin 2 000 voimistelijaa sekä lisäksi valmentajat ja huoltajat lähes 200 joukkueelle. Katsojia Martinhallissa oli viikonlopun aikana lähemmäs 2000 ja talkoolaisia viikonlopun kisoissa tarvittiin yli 200. 

Lauantaina kilpailut avasi Hyvinkään kaupungin liikuntajohtaja Jarmo Vakkila. Avauspuheenvuorosta käynnistyi klo 10.30 alkanut kilpailupäivä, jonka aikana 110 joukkuetta nähtiin matolla kisasuorituksella. Lauantaina kilpailivat 8-10 vuotiaiden sarja, 10-12 vuotiaiden sarja sekä harrastesarja. Lisäksi tuomareiden työskennellessä matolla nähtiin esityksiä kuten Hyvolin ihanat joukkuevoimistelun valmennusryhmäläiset Dellat, Odelia ja Odessa. Sunnuntain kisapäivä oli hieman lyhyempi mutta tiivistahtinen sekin kun matolla nähtiin 60 SM-sarjan ja kilpasarjan joukkuetta.  

SM-sarjassa Freyat mitaleilla

14-16 vuotiaiden SM-sarjassa HJM seurayhteistyöjoukkue Team Freyat sijoittui toiseksi pistein 15.300. Joukkue lähti kisaan hyvällä fiiliksellä, mikä näkyi suorituksessa. Joukkueessa voimistelevat Hyvinkäältä: Maija Aintila, Oona Rinne, Iira Valtonen,Iines Niemi ja Pihla Rautio.

12-14 vuotiaiden SM-sarjassa Freyat Junior sijoittui vapaaohjelmalla toiseksi pistein 15.800. Joukkue paransi suoritustaan viikon takaisesta. Valmentajan mukaan taiteellisuus ja ryhti olivat parempia kuin viikko sitten. Joukkueessa voimistelee Hyvinkäältä: Hilla Heinomo, Kerttu Karjalainen, Siirilotta Mikkola ja Sofia Tanhula.

Kilpasarjassa onnistumisia

Yli 16 vuotiaiden kilpasarjassa HJM seurayhteistyöjoukkue Freyat Kilpa saavutti hienosti vanteella ensimmäisen sijan pistein 16.850. Valmentajan mukaan joukkueen suorituksessa näkyi vapautuneisuus, joka siivitti joukkueen tiukassa kisassa upeasti voittoon.

14-16 vuotiaiden kilpasarjassa HJM seurayhteistyöjoukkue Freyat Kilpa jr sijoittui seitsemänneksi pistein 16.100. Joukkueen suoritus oli energinen ja teema välittyi hyvin. Samassa sarjassa Hyvolin Adalina saavutti pisteet 15.100 ollen kokonaiskilpailussa sijalla 10

12-14 vuotiaiden kilpasarjassa HJM:n Freyat Aspire onnistui suorituksessaan ja sai kategorian 2 pistein 15.700 sijoittuen sijalle 7. Joukkueessa voimistelee Laura Toropainen Hyvinkäältä. Heti Freyat Aspiren kannoilla samassa sarjassa Hyvolin Adaria suoritti varmasti saaden kategorian 2 pistein 15.500 ja sijoittuen sijalle 8. Adariassa voimistelee Ella Ahtoniemi, Roosa Alho, Laura Järviluoma, Helmi Kyntäjä, Anni Laitinen, Viivi Paljakka, Justiina Partanen, Noora Peevo, Stella Penttinen ja Eevi Touru.

8-10-vuotiaiden ja  10-12 vuotiaiden sarjassa Freyat Stars jatkoi vahvaa suoritustaan

10-12 vuotiaiden välinesarjassa Freyat Stars sai kategorian 1 pistein 16.517 ja saavutti kolmannen sijan (sija 3/33). Samassa sarjassa kilpaileva Freyat Glow saavutti hienosti kategorian 2 pistein 15.583 (sija 10/33). Samassa sarjassa Freyat Future sai kategorian 3 (sija 12-14/33). Samassa 10-12 vuotiaiden sarjassa Hyvolin Melina saavutti kategorian 4 (sija 15/33).

8-10 vuotiaiden sarjassa Hyvolin Melissa saavutti kategorian 6.

 

Hyvinkään Voimistelu ja Liikunta

Aikaisempia kirjoituksia

Hyvinkään Voimistelu ja Liikunta

Uusimmat mielipiteet