LukijaltaTällä palstalla julkaistaan lukijoiden mielipidekirjoituksia.

Kolumni: " Älä kulje kivijalkamyymälän ohi, vaan poikkea ja ylläty"

Kävin onnittelemassa 70-vuotiasta JR-Pukutaloa ja sen yrittäjää Satu Ylipekkaa. Onnittelu- ja muistelupuheenvuorojen jälkeen alkoi silmäni vaellella kauniissa lasten vaatteissa. Mieleeni tulivat lapsuuteni huippuhetket, jolloin äitimme toi meidät vaateostoksille tähän luottoliikkeeseen.

Sama jatkui omien lasteni kanssa.

Kun piti saada kestäviä haalareita tai kauniita juhlavaatteita, kulki polkumme Pukutaloa kohti. Nyt ovat vuorossa lastenlapset. Niinpä mukaani lähti laadukas ja varmasti mieleinen pyjama, jota uskon pikku-Eemilin äidin ja isän ainakin arvostavan.

Liikkeestä ulos kävellessäni ja kotiin ajaessani ajattelin, että olipa mukava piipahtaa kunnon kivijalkamyymälässä ja huomata, kuinka hienolla asenteella ja ammattitaidolla minua palveltiin ostosten teossa.

Ostotapahtuma oli miellyttävä. Uskon sen johtuneen opastavasta ihmisestä, auttavasta asenteesta ja kotoisesta interiööristä ja tunnelmasta.

Tämä kokemus oli taas hyvä herätys itselleni näin joulun alla.

Talousalueellamme on paljon mielenkiintoisia, hyvällä ja erilaisella tuotevalikoimalla sekä hienolla asenteella palvelevia kivijalkamyymälöitä, jotka tahtovat unohtua ja jäädä isompien jalkoihin.

Kun lähdemme ostoksille, ajamme kuin automaattiohjaukselle kauppakeskuksiin ja jämähdämme helposti niiden hulinaan.

Kannattaisi kuitenkin muuttaa toimintatapaa ja ravistella itsensä näkemään ja tutustumaan yrittäjävetoisten puotien ja kivijalkamyymälöiden valikoimiin ja erikoisuuksiin. Sieltä löytyy monesti hienoja tuotteita ja uniikkeja kappalaita itseä tai lahjansaajaa ilahduttamaan. Esimerkiksi Hyvinkään ja Riihimäen Hämeenkatujen varsilla voit huomata, että siellä on todellakin näyteikkunallisia pieniä liikkeitä, joissa kannattaa poiketa tutustumassa tuotevalikoimiin.

Se, että asiakkaat toimivat näin, edellyttää myös yrittäjältä paljon. On osattava palvella, tunnettava asiakaskunnan tarpeet ja arvot sekä trendit luottamuksen rakentamiseksi.

Älä kulje kivijalkamyymälän ohi, vaan poikkea ja ylläty. Tee hyviä ja järkeviä jouluostoksia. Ennen kaikkea, tee ostoksesi talousalueellamme. Sillä on aluekehityksen ja työllisyyden kannalta positiivinen vaikutus.

Anne Pevkur

Kirjoittaja on Riihimäen-Hyvinkään kauppakamarin toimitusjohtaja.

Lukijalta

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet