Atlas Saarikoski

Muutos joka muuttaa kaiken

Miten ilmastonmuutos vaikuttaa siihen, minkälaisia kasveja kasvaa, kun minä olen aikuinen?

Näin kysyi lapseni, valveutunut nykyajan teini, enkä minä osannut vastata.

Sen sijaan kysymys herätti minussa levottomuutta. Tajusin, että kun puhumme siitä, miten ilmastonmuutos vaikuttaa tulevaisuuteen, puhumme hänen elämästään.

Vanhempana tehtäväni on suojella lapsiani (ja kaikkia maailman lapsia, joku voisi sanoa), mutta miten suojelen heitä muutoksesta suurimmalta, jonka mullistavimmat tapahtumat siintävät vasta tulevaisuudessa?

Yritin – rauhoittaakseni itseäni – palauttaa kysymystä mielessäni tavallisen koululaisen kysymykseksi. Sellaiseksi, jossa kysytään minkälaisia sammallajeja metsässä kasvaa. Sellaisiin kysymyksiin vanhempien ei kuulukaan osata vastata.

Sitten kysyin kysymyksen toimittaja, tietokirjailija Hanna Nikkaselta, jonka vasta toimittama kirja Hyvän sään aikana kertoo siitä, miten ilmastonmuutos vaikuttaa Suomeen.

”Se on jo meneillään”, Nikkanen vastasi. ”Etenkin pohjoisessa sukupuutto uhkaa useita lajeja, lumi ja kovat pakkaset vähenevät ja kasvillisuusvyöhykkeet työntyvät pohjoisemmaksi. Riekko on jo kovilla, metsäjänis katoaa etelästä ja saimaannorpalle pitää talvisin tehdä apukinoksia, jotta kuutit selviäisivät.”

Ainakin ajatusleikkinä on hyvä miettiä, muuttuisiko ilmastodebatti riuskaksi toiminnaksi, jos lapset saisivat päättää."

On vaikea hahmottaa jotain niin suurta ja mullistavaa kuin mitä ilmastonmuutos saa aikaan. Samalla tuntuu selvältä, että ihmiskunnan on kohdattava tämä mahdoton tehtävä selvitäkseen.

Lukiessani vastausta tunsin surua koko maailman tulevaisuushorisontin muutoksesta. Nuoren reaktio oli toinen. Kuultuaan mitä tapahtuu, hän esitti välittömästi yhden ratkaisuehdotuksen.

Vastauksen suoruus pisti miettimään: Pitäisikö tulevaisuuteen liittyvät suuret kysymykset antaa niiden päätettäväksi, joiden elämää ne eniten koskevat?

Ainakin ajatusleikkinä on hyvä miettiä, muuttuisiko ilmastodebatti riuskaksi toiminnaksi, jos lapset saisivat päättää.

Jos alle 18-vuotiaat solmisivat paremmat ilmastosopimukset kuin mitä me aikuiset olemme saaneet aikaan 25 vuodessa, voisi jo olla aika luovuttaa kapula seuraavalle joukkueelle.

Atlas Saarikoski

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet