A-P. PietiläA-P. Pietilä on päätoimittaja emeritus ja tietokirjailija.

Orpo lupaa liikoja äänestäjille

Juha Sipilästä tuli rampa ankka, kun keskustan kannatus romahti. Hänellä ei ole enää voimaa toteuttaa uudistuksia.

Pääministeri sinnittelee hallituksessa välttääkseen keskustan vaalitappion, joka koituisi ennenaikaisista vaaleista.

Petteri Orpolla ei mene yhtään paremmin. Vaikka hän kuinka yrittää vastustella, soten terveysuudistus vajoaa sitä syvempiin vaikeuksiin, mitä arkisempia ratkaisuja pitäisi tehdä.

Kansalaisten perusteltu oikeus valita hoitopaikkansa sekä julkisen ja yksityisen terveydenhuollon keskinäinen kilpailuttaminen eivät toteudu tällä hallituskaudella. Yhä useampi valmisteleva virkamies on vakuuttunut siitä, että uudistus edellyttää laajoja muutoksia julkiseen hallintoon.

Kun Orpon sote sortuu, kaatuu myös Sipilän maakuntahallinto.

Hallitus on vaikeuksissa ja silti oppositio on kriisissä.

Demari-Antit eivät saa aatetta syttymään. Puheenjohtaja Antti Rinne ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman ovat tehneet työväenliikkeestä muuttoliikkeen ulos demareista.

Rinne virittää lakkoasetta porukan aktivoimiseksi. Hän saa tukea kaikkea vastustavan vasemmistoliiton puheenjohtajalta Li Anderssonilta, jonka nimi lausutaan ei-Andersson.

Vihreillä olisi iskun paikka. Missään muussa EU-maassa vihreillä ei ole yhtä vahvaa kannatusta kuin Suomessa. Vihreyden saksalaisessa alkukodissa puolue voi pudota syksyn vaaleissa liittopäiviltä. Syynä on vihreä energiapolitiikka, jonka seurauksena Saksassa oli talvella sähköpula. Tuuli ja aurinko eivät tuota tarpeeksi virtaa töpseleihin.

Touko Aalto on liian vihreä vihreiden puheenjohtaja. Hän ei pysty johtamaan koko oppositiota ja samalla hallitsemaan henkilökohtaisia ongelmiaan.

Sipilälle on kunniallisempaa kaatua sinisiin kuin soteen."

Sipilän heikoin lenkki on sinisessä tulevaisuudessa, jonka eduskuntaryhmän ainoana tehtävänä on pitää viisi ministeriä hallituksessa. Kun riidat repivät ryhmän, siniset ministerit ovat tyhjän päällä ja hallitus kaatuu.

Sipilälle on kunniallisempaa kaatua sinisiin kuin soteen.

A-P. Pietilä

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet