Paikalliset

Hyväntekeväisyyskampanja kerää varoja Australian villieläinten hyväksi – mukana myös hyvinkääläisiä muusikoita

Anne Lill, Harri Koskela ja Emily Leone ovat mukana hyväntekeväisyyskappaleella.

Lost in Grey

Hyvinkääläisen metalliyhtye Lost in Greyn laulajakolmikko – Anne Lill, Harri Koskela ja Emily Leone – on mukana maanantaina julkaistulla hyväntekeväisyyskappaleella, jolla kerätään varoja Australian maastopaloista kärsivien eläinten hyväksi.

Kyseessä on alankomaalaisen kitaristi-säveltäjä Kevin Stormin säveltämä kappale, joka on osa hänen käynnistämäänsä Australliance-hyväntekeväisyyskampanjaa.

Kappaleelle mukaan soittamaan hän pyysi hyvinkääläiskolmikon lisäksi lukuisia muitakin muusikoita.

– Maailmassa tapahtuu niin paljon kamalaa. Monesti voi tulla todella mitätön ja voimaton olo kaiken sen edessä. Siksi onkin niin hienoa, että Kevin on lähtenyt luotsaamaan tällaista kampanjaa, ja koonnut kaikki nämä ihmiset sen ympärille auttaakseen edes jotenkin, yhtyeen sanoittaja-laulaja Anne Lill tuumaa yhtyeen tiedotteella.

– Minusta itse biisikin on sydäntäsärkevän kaunis. Olen äärettömän otettu siitä, että Kevin pyysi meitä mukaan tähän.

Can’t Shut It Off -niminen kappale julkaistiin 13. tammikuuta Bandcamp-palvelussa, ja sen pääsee kuuntelemaan ja ostamaan tästä. Kappaleesta voi maksaa haluamansa summan.

Kaikki tuotot ohjataan Wires Wildlife Rescue organisaatiolle Australian villieläinten hyväksi.

– Toivomme, että tämän kampanjan avulla voimme myös omalta osaltamme tehdä jotain konkreettista auttaaksemme. Vaikka maastopalot sammuisivat, apua tullaan tarvitsemaan vielä pitkään, säveltäjä-kosketinsoittaja Harri Koskela huomauttaa tiedotteella.

Lahjoituksia voi tehdä myös PayPalin kautta osoitteella [email protected].

Kappaleesta tullaan julkaisemaan myös lyriikkavideo tiistaina 21. tammikuuta. Lisäksi se tulee kuunneltavaksi ja ostettavaksi lukuisiin musiikin suoratoistopalveluihin.

Maastopalot ovat riehuneet Australiassa jo viikkoja ja muun muassa CNN:n mukaan noin 7,3 miljoonaa hehtaaria maata on jo palanut. Se vastaa enemmän kuin Tanskan ja Belgian yhteenlaskettua aluetta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Hyvinkääläinen Lost in Grey Euroopan-kiertueelle – yhtyeellä suunnitteilla myös uusi levy16.11.2019 07.55
Lost in Grey täyttää ravintola Craftersin teatraalisella metallillaan perjantaina – tarjolla eksklusiivinen levynjulkaisukeikka9.1.2019 21.00
Tunnistaisitko nämä lähitienoon maisemat hyvinkääläisen metallibändin musiikkivideolta? – Lost in Grey vastaa videoidensa toteutuksesta itse26.10.2018 15.00
Australian palojen savusumu lykkää tennisturnauksen karsintaotteluja15.1.2020 03.28
Ennätyksellisen laaja maastopalo on saatu hallintaan Kaakkois-Australiassa13.1.2020 10.34

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat