Paikalliset

Korjattu: Hyvinkään kaupungin työterveyshuolto siirtyy Terveystalolle keväällä 2020 – yli 1 700 työntekijää asioi tulevaisuudessa Ahjonkadulla

Kuvituskuva.

Arkisto/Johanna Erjonsalo

Hyvinkään kaupungin työterveyshuolto Terveystalolle keväällä 2020.

Suomen Terveystalo Oy voitti tarjouskilpailun, jossa haettiin työterveyspalveluja runsaalle 1 700 kaupungin työntekijälle.

Vielä toistaiseksi Hyvinkään kaupunki järjestää itse oman työterveydenhuoltonsa.

Terveystalolla on toimipiste Hyvinkään keskustassa, osoitteessa Ahjonkatu 1.

– Nykyiset työntekijät siirtyvät vanhoina työntekijöinä Terveystalon palvelukseen, Hyvinkään kaupunki kertoi tiedotteessaan tiistaina iltapäivällä.

– Uusi työterveyden toimija aloittaa toimintansa keväällä 2020.

Hankintapäätös syntyi kaupunginhallituksessa maanantaina. Päätöksestä tulee lainvoimainen 3.1.2020.

 

Myös paikalliset yritykset voivat hyötyä kilpailutuksen tuloksista sopimushintojen kautta.

Hyvinkään kaupunki vastaa kaikkiaan 337 yrityksen työterveyshuollosta.

– Nämä ovat maatalousyrittäjiä, omaa työtä tekeviä, yhdistyksiä ja muita julkisia ja yksityisiä organisaatioita. Yritykset päättävät itsenäisesti, mistä he hankkivat työterveydenhuollon palvelut, tiedotteessa kerrottiin.

Nämä firmat saavat vielä erikseen tietoa sopimuksen vaikutuksista.

Juttua on korjattu 19.12. klo 14.18: Työterveyshuolto ei siirry Terveystalolle vielä 3.1.2020 vaan vasta kevään 2020 aikana.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Oikaisu: Hyvinkään kaupungin työterveyshuolto siirtyy Terveystalolle vasta kevään 2020 aikana – hankintapäätöksestä tulee lainvoimainen tammikuussa19.12.2019 14.07
Riihimäeltä lähti viimeinen paikallinen työterveysyritys16.12.2019 19.05
Tyte-yhtiö avasi toimipisteen Hyvinkään keskustassa – Keusote-työntekijöiden työterveys nyt Uudenmaankatu 2:ssa3.6.2019 11.31
Yksityiset lääkärikeskukset jylläävät työterveysmarkkinoilla, osuus jo yli 70 prosenttia30.8.2019 08.15

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat