Paikalliset

Hannaleena Haurun Fucking With Nobody saa ensi-iltansa Venetsian elokuvajuhlilla syksyllä 2020: "Se on iso onnenpotku!"

Hannaleena Hauru rohkaisee nuoria elokuvantekoon.

Lasse Poser

Fucking With Nobody.

Tämä hyvinkääläislähtöisen Hannaleena Haurun ohjaama pitkä elokuva syksyllä 2020 todella tavoitellulla paikalla.

Italialainen Biennale Cinema College nosti sen mukaan ohjelmaan, jossa uudet filmialan lahjakkuudet saavat tukea huippuammattilaisilta.

– He antavat rahoituksen elokuvalle, mutta yhtä isolta palkinnolta tuntuu se, että ensi-ilta on Venetsian elokuvajuhlilla. Se on iso onnenpotku! Hauru iloitsee.

 

Fucking With Nobodya ei vielä ole. Mutta kohta on.

Hannaleena Haurun ja Lasse Poserin kirjoittama tarina kertoo viidestä ihmisestä.

He tekevät töitä suomalaisessa elokuvateollisuudessa.

Joukko ajautuu yhteen eriskummallisten sattumusten kautta. Vastaan tulee muun muassa yksi valeavioliitto.

Tarinasta löytyy huumoria ja herkkyyttä, Hauru lupaa.

– Vaikka leffasta tulee enemmän tai vähemmän karnevalistinen, alla on aitoja tunteita ja koskettavia teemoja.

 

Filmi kuvataan enimmäkseen pääkaupunkiseudulla.

Siinä nähdään mm. Samuel Kujala. Hän on tuttu supersuositusta Nörtti: Dragonslayer 666 -nuortensarjasta.

– Mukana on myös Pietu Wickström, joka teki kameradebyttinsä Hiljaisten palvelijat -sarjassa, ja vanhemmasta kaartista muun muassa Sara Melleri, Hauru kertoo.

– Ja juoneen kuuluu, että myös minä ja Poserin Lasse esiinnymme elokuvassa.

Lasse Poser nähtiin Yle TV2:n sarjassa Rakastuin mä luuseriin.

 

Elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja ja tuottaja Hannaleena Haurukaan ei ole ensi kertaa kameran toisella puolella.

– Olen pörrännyt paljon Ranskassa. Olen ollut mukana parissa 20-minuuttisessa lyhärissä Ranskan televisiossa ja kiertänyt festivaaleja. Ja saanut sitä myötä varmuutta kameranäyttelemiseen.

Hauru riemastui kuvallisesta tarinankerronnasta jo lapsena Hyvinkäällä.

– Pienimmillään se oli sitä, että teimme parin kaverin kanssa omille luokkakavereille jotain pehmolelu-animaatioita, hän muistelee.

– Tai pyörittiin Kirjavantolpan sisäpihoilla, kuvattiin parhaan kaverin isän videokameralla ekoja lyhytelokuvia.

 

Lyhytelokuvan Ilja ei voi (2011) Hannaleena Hauru kuvasi Hyvinkään Kytäjällä.

Kaupungissa on paljon rakasta: vanhemmat, ystävät, luokkakaverit Aseman koulun musiikkiluokalta.

Hauru tulee jouluksi kotiin.

– Olemme jo joulun alle sopineet vanhojen musaluokkakavereiden kanssa, että nähdään.

Kuinka neuvot aloittelevia elokuvantekijöitä?

– Että tekevät vain, rohkeasti, ja etsivät omaa yleisöään.

– Ja kaikille nuorille: jos teillä on kavereita jotka tekevät jotain luovaa, leffoja tai musaa, kannustakaa heitä.

 

Fucking With Nobody saa ensi-iltansa syksyllä 2020.

– Käsikirjoitus pitää vielä tehdä valmiiksi, Hauru sanoo.

– Mutta ei kauhistuta – olen kuitenkin tehnyt jo aika paljon tällä samalla tyylillä.

Haurulla on kuviot selvillä ainakin vuoteen 2021.

– Olen tekemässä produktiota Tampereelle Teatteri Telakalle. Se on kivaa vaihtelua elokuvaputken jälkeen.

Hauru ohjaa Marguerite Duras´n romaaniin perustuvan näytelmän Puoli yksitoista kesäiltana.

Tuuheet ripset ja nuijapäitä Kytäjällä

Elokuvantekijä Hannaleena Hauru

Hannaleena Hauru (s. 1983 Hyvinkää) on monissa yhteyksissä palkittu elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja ja tuottaja.

Haurun ja Lasse Poserin käsikirjoitus Fucking With Nobody voitti jatkopaikan Venetsian Biennale Cinema Collegen hankkeessa.

Neljä parasta valittiin ohjelmaan, joka takaa 150 000 euron tuotantotuen ja sparrausta elokuva-alan ammattilaisilta.

Elokuvat saavat ensi-iltansa syyskuussa 2020 Venetsian elokuvajuhlilla.

Ensimmäiset työpajat pidettiin Venetsiassa joulukuun ensimmäisellä viikolla. Ne jatkuvat tammikuussa 2020.

Hannaleena Hauru asuu Helsingissä.

Hän on ohjannut ja käsikirjoittanut useita lyhytelokuvia ja yhden pitkän elokuvan.

Lauri Mäntyvaaran tuuheet ripset (2017) kertoo tytöistä, kapinasta, mielikuvituksen voimasta.

Kytäjällä kuvattu Ilja ei voi (2011) kertoo 18-vuotiaasta pojasta, joka kasvattaa sammakonkutua takapihallaan.

Metatitanic (2018) sai ensi-iltansa Helsingin kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla.

Hauru on ohjannut myös elokuvat Säälistäjät (2017), Älä kuiskaa ystävän suuhun (2010) ja Jos kaadun (2007).

www.hannaleena.com.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Luusuaniemen paikalliset enkelit: Hannaleena Haurun ja Melli Maikkulan elokuvat Red Carpet -festivaaleilla31.8.2017 06.45
Uusi tulokulma ensirakkauksiin – Hannaleena Haurun uutuusfilmi romuttaa tyttö-poika -asetelmia4.6.2017 15.16
Cheers from Kytäjä, Cheers from Paavola... – Hyvinkääläiset oluet saapumassa pian markkinoille: "Ensi viikolla aletaan tölkittämään"22.11.2019 19.15

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat