Paikalliset

Kalevantalo, Ö-talo, kaupungintalo ja ehkä vielä Yritystalokin – osaatko jo puhua riihimäkeläispaikoista uusilla nimillä?

Saammeko esitellä: Kalevantalo. Osoite on Kalevankatu 5-11, ja siellä toimii mm. Peltosaaren koulu ja Lasten ja nuorten taidekoulu.

Pia Lyy

Peltosaaren koululaiset temmeltävät välitunnilla Riihimäen keskustassa, mutta missä?

– Jatkossa entisestä kauppaoppilaitoksesta käytetään nimeä Kalevantalo, kertoo Riihimäen kaupungin tiedottaja Anni Määttä.

Rakennus on ristitty uudelleen hyvin hiljaisin menoin.

Tänä syksynä kaupungin viestinnässä alkoi näkyä sanaparia Kalevan koulu.

Nyt asiat ovat edenneet.

– Kaupunki on jo tilannut seuraavat ulko-opasteet ja ne asennetaan mahdollisimman pian, Määttä mainitsee.

– Asiasta on sovittu myös tilojen käyttäjien kanssa.

Kalevantalolla toimii myös Riihimäen lasten ja nuorten taidekoulu. Kansalaisopistolla ja musiikkiopistolla on siellä opetustiloja.

 

Tunnetko Ö-talon?

Ei se mitään – talo sai virallisen uuden nimensä tiistaina puhelimessa.

– Kyllä se on Ö-talo. Olkoon näin, vahvisti Öllerinkadun Musiikkitalon uusi omistaja Olli Soini.

Ö-talo löytyy Riihimäen Rautatienpuistosta, osoitteesta Öllerinkatu 9.

Kun Vihreästä talosta tuttu Soini osti paikan, hänen teki mieli ristiä talo uudelleen.

– Tosi monet ovat alkaneet puhua "Ölleristä", mutta se ei ole hyvä, koska eihän (Anton Wilhelm) Öller siinä rakennuksessa ikinä vaikuttanut, Soini pohdiskeli.

– Ö-talossa viehättää se, että se on viimeisistä viimeisin aakkonen. Ja kun on sinnikäs halu pitää viimeisistä viimeisimpien puolia, omassa mielessäni siinä on jotain symboliikkaa.

Ö-taloon pääsee kurkistamaan mm. 14.-15.12. joulumarkkinoilla. Myyntipaikkatilannetta voi kysellä: [email protected]

 

Entä Riihimäen kaupungintalo?

Vanha seisoo Kalevankatu 1:ssä.

Uusi on nimeltään Matkakeskus.

– Kun puhutaan kaupungintalosta, siihen liitetään tämä vanha kaupungintalo, Anni Määttä tietää.

– Virallista uutta kaupungintaloa ei ole. Matkakeskustahan me nyt käytämme.

Riihimäen kaupungin toimialat pitävät majaa siellä ja Yritystalossa, rautatieaseman tuntumassa.

– Myös Yritystalon nimen muuttamista harkitaan, koska toimijat ovat vaihtuneet ja rakennus sisältää nykyään paljon kaupungin omia palveluja, Määttä kertoo.

Uusia ristiäisiä on siis lupa odottaa.

 

Kalevantalo -nimi yksinkertaistaa tilannetta Riihimäen keskustassa.

Entistä kauppaoppilaitosta on kutsuttu milloin miksikin – viime vuosina Uramon kouluksi ja viimeksi Peltosaaren kouluksi.

Talosta on tullut koulutoimelle pätevä väistötila.

Ajatukset Peltosaaren koulusta voivat yhä livahtaa Telluskadulle, mutta siellä oleva koulurakennus on suljettu lopullisesti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Musiikkitalosta kehkeytymässä uusi Vihreä talo Rautatienpuistoon11.10.2019 21.05
Peltsi-juna ja uusi bussiyhteys helpottavat Peltosaaren koulun alkua keskustassa13.8.2019 19.05
Taruolentojen hilpeä elämä ja teot – Riihimäen lasten ja nuorten taidekoulu on täyttänyt kirjaston kekseliäillä oivalluksilla5.4.2019 15.15

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat