Paikalliset

Joulupolku johdattaa joulun tunnelmaan askel kerrallaan

Joulupolulla liikkuu myös Wilhelm Hiiri, joka sai nimensä Riihimäen asemapäällikkö Anton Wilhelm Ölleriltä. Öller asui aikoinaan nykyisen kaupunginmuseon rakennuksessa. – Tämä rakennus on nähnyt koko Riihimäen historian. Tästä luukusta myytiin junalippuja kuuden vuoden ajan ennen kuin asemarakennus saatiin valmiiksi, Päivi Yli-Karhula kertoo.

Mia Lagström

Joulupolku kulkee pitkin Riihimäen kaupunginmuseon talvista pihaa piipahtaen välillä museon sisätiloihin. Polun varrella on kaksitoista jouluista tietoiskua ja tehtävärastia, jotka tuovat jouluisen mielen taatusti jokaiselle polulle astahtaneelle askel ja tehtävä kerrallaan.

– Joulupolut ovat suosittua ja niitä järjestetään monessa paikassa. Uskomme, että tällainen joulutapahtuma sopii myös riihimäkeläiseen joulun odotukseen. Moni kaupunkilainen on toivonut myös jotain jouluista tapahtumaa museon pihamaalle, museon amanuenssi Päivi Yli-Karhula sanoo.

Joulupolun varren tietoiskuissa kerrotaan muun muassa joulukuusen historiasta, joululeikeistä, jouluruoasta ja joululauluista.

– Moni ihmettelee, mistä vanhat perinteet ovat saaneet alkunsa, kuten miksi kuusi tuodaan sisälle taloon. Halusimme näillä pienillä tietoiskuilla avata näitä asioita hauskalla ja kevyellä tavalla.

Tietoiskujen lisäsi jokaisella rastilla tehdään tehtävä, jonka suorittaneet saavat palkkioksi kirjaimen, jotka voidaan lopussa yhdistää sanaksi tai sanonnaksi. Kaikkien Joulupolun kirjainarvoituksen ratkaisseiden kesken arvotaan palkintoja jälkikäteen.

Tapahtumaa on järjestämässä useita paikallisia toimijoita. Riihimäen lasten ja nuorten taidekoulu pitää askartelurastia aiheena joulukoristeet. Riihimäen musiikkiopiston väkeä tapaa joululaulurastilla, jossa on tasatunnein musiikkiesityksiä. Samuli Parosen seura tarjoaa jouluisia arvoituksia ja aforismeja ja Riihimäki-Seura joulukortteja. Riihimäen seurakunta tuo paikalle jouluseimen. Seurakunnan Lapsikuoro Singeli laulaa tapahtuman alkupuolella jouluisia lauluja ja Riihimäen Martat tarjoilevat glögiä ja pipareita sekä pitävät pienet myyjäiset Pesutuvassa.

Yli-Karhulan mukaan Joulupolku haluttiin järjestää tietoisesti toisena adventtina.

– Moni kaipaa joulun alla jotain esijoulutekemistä. Kun jouluisia tapahtumia järjestetään tipoittain pitkin joulukuuta, menee kuukausi mukavalla tavalla. Samalla joulun tunnelmasta pääsee nauttimaan pidempään.

Joulupolulle pääsee halutessaan myös kolmantena adventtina. Tällöin paikalla ei tosin ole eri toimijoita eikä ohjattua toimintaa.

– Polun voi kulkea kuitenkin läpi omatoimisesti.

Joulupolku-tapahtuman yhteydessä pääsee piipahtamaan myös museon Kuva kuvasta -näyttelyssä sekä museon perusnäyttelyssä. 30.11. museon tiloissa avautuu myös virtuaalinäyttely, joka kertoo talvisodasta Riihimäellä.

Joulupolku Riihimäellä

Joulupolku-tapahtuma järjestetään Riihimäen kaupunginmuseolla (Öllerinkatu 3) sunnuntaina 8.12. klo 12–16. Joulupolku sisältää 12 jouluista teemarastia, joiden ratkaisseiden kesken arvotaan kivoja palkintoja. Tapahtumaan on vapaa pääsy.

Joulupolulle pääsee myös sunnuntaina 15.12. Tällöin paikalla ei ole ohjattua toimintaa, mutta polun voi kulkea omatoimisesti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Joulupolku veti jo viime vuonna 500 kävijää – "Meidän on varauduttava kävijämäärän suureen nousuun"28.10.2018 19.44
Joulupolusta uusi perinne Takakassulle – Pertti-tonttu käy siviilissä perhepäivähoidossa19.12.2016 05.15
Launosten Joulupolulla väkeä – Virtanen: "Paljon iloa ja liikutuksen hetkiä"11.12.2016 19.10

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat