Paikalliset

Juuri nyt: Happokontin vuoto Fortumilla Riihimäellä, kantatie 54 katkaistaan liikenteeltä

Kanta-Hämeen pelastuslaitos sai hälytyksen Lintuvuorenpolulle hieman ennen kello viittä. Kuvituskuva.

Arkisto/Karolina Ketola

Riihimäellä on hetki sitten tapahtunut happokontin vuoto Fortum Waste Solutionsin (ent. Ekokem) tiloissa.

Kanta-Hämeen pelastuslaitoksen yksiköt ovat parhaillaan paikalla.

Kontti siirretään, ja siirron ajaksi tie 54 katkaistaan liikenteeltä.

Päivystävän palomestarin mukaan laitoksen henkilökunta on siirtynyt suojatiloihin, ja pelastuslaitos on aloittanut vuotavan kontin siirron.

Palomestarin mukaan happovuoto ei aiheuta vaaraa ympäristön asukkaille.

– Ei vaaraa ympäristön asukkaille, hän tiedotti hetki sitten.

Pelastuslaitos sai hälytyksen Kuulojankadun varrelle vaarallisen aineen pienestä onnettomuudesta kello 10.41.

Pelastuslaitos twiittasi hetki sitten, että poliisi on ohjaamassa liikennettä kemikaalikontin siirron aikana. Katkon kesto on nyt noin kymmenisen minuuttia.

 

Juttua muokattu 13.11. klo 13.16. Lisätty tieto katkon pituudesta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Kantatie taas auki happovuodon jälkeen – pelkona oli erittäin myrkyllisen kaasupilven muodostuminen13.11.2019 14.22
Sähköautoja, älykoteja, kimppakyytisovellus ja brändityötä – Riihimäki ja Fortum virallistivat yhteistyönsä: "Keskeisimpiä kohteita Riihimäen koko elinkeinoelämän kehityksen kannalta"12.11.2019 18.01
Fortumilla suuronnettomuusharjoitus torstaina Riihimäellä – Fortum: "Todellista vaaraa ei ole"23.10.2019 04.35
Kovan pamauksen syy löytyi Fortumilta8.8.2019 13.15

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat