Paikalliset

Kansainvälinen graffititähti EGS tulee Suomen lasimuseoon – urbaanin taiteen raskassarjalainen työstää nyt lasia

EGS on löytänyt hengenheimolaisia Riihimäeltä Osuuskunta Lasismista.

Osuuskunta Lasismi

Maailmankuulu graffititaiteilija EGS tekee historiaa Riihimäellä helmikuussa.

Suomen lasimuseossa avautuu 14.2. EGS - Writing Stories with Three Letters -näyttely.

Suureen saliin levittäytyy katutaiteen, kaupunkikulttuurin ja lasitaiteen ilotulitus.

Sellaista ei ole Riihimäellä ennen nähty.

– Tämä on mitä suurimmassa määrin juuri sitä, mitä Suomen lasimuseo tekee: edistää lasitaidetta kaikin mahdollisin keinoin, sanoo museonjohtaja Hanna Mamia-Walther.

– Löydämme uusia tekijöitä, uusia ulottuvuuksia siitä, miten taiteilijan ja lasinpuhaltajan yhteistyö toimii.

 

Helsinkiläinen EGS ei kerro oikeaa nimeään eikä anna valokuvata itseään.

Hän on jo kuukausia käynyt valmistelemassa näyttelyään Riihimäellä Osuuskunta Lasismissa.

Siellä syntyy lasiveistoksia, joissa graffititaideilmaisu yhdistyy lasiperinteeseen.

– EGS operoi omilla kirjaimillaan, ja kuvamuodosta tulee kolmiulotteinen, Mamia-Walther kuvailee.

– Hänellä on hyvin graafikkomainen ote kuvan tekemiseen. Esineet ovat visuaalisesti hyvin vahvoja ja voimakkaita.

 

 

EGS on käsitellyt taiteessaan karttoja, siirtolaisten liikkeitä, kansainvälistä yhteiskuntaa ja sen muutoksia.

– Luvassa on uudenlaista lasitaidetta, ei niinkään esineitä vitriinissä. Näyttelyn nimi viittaa EGS-kirjaimiin mutta myös siihen, miten taiteen avulla voi käsitellä asioita ja niiden muutoksia, taiteilija itse hahmottaa.

Hän kertoo oppineensa paljon Lasismin sessioista.

– Lasitaiteemme mestarit veivät aikoinaan Suomea maailmankartalle. On ollut mieletön mahdollisuus päästä tekemään töitä samoissa tiloissa samojen ihmisten kanssa, joiden ilmaisu on ollut niin ainutlaatuisen näkemyksellistä.

 

Hän näkee yhdistäneensä kaksi marginaalista ilmiötä, graffitit ja lasitaiteen.

– Hyvien lasintekijöiden etsiminen muistuttaa paljon 90-luvun alkua, jolloin harvalukuiset graffitimaalarit etsivät toisiaan ja lähtivät oppimaan tekemistä yhdessä.

– Yhdistävä tekijä on myös fyysinen vaaran elementti, hikinen yhteisponnistus on se, mitä tässä tapahtuu, EGS toteaa.

Mamia-Walther on seurannut EGSin ja Lasismin lasinpuhaltajien työtä.

– Minkälainen kehitys onkaan tapahtunut muotokielessä, ja kuinka hän on ottanut materiaalin haltuun aika nopeastikin, hän luonnehtii.

 

EGS on Suomen kansainvälisesti tunnetuin graffititaiteen ykkösnimi.

– Olen jostain lukenut, että EGSillä on teoksia viidellä mantereella ja 50 maassa. Aika maailmanlaajuinen ilmiö, ja nyt hän on Riihimäellä, Mamia-Walther naurahtaa.

Suomen lasimuseo aikoo nostaa esille myös muuta kaupunkikulttuuria, sen ajattelua ja ilmiöitä.

EGS on joutunut jonkinlaiselle nostalgiatripille.

– Muutama vuosikymmen sitten matkustin Riihimäelle maalaamaan graffiteja juniin ja nyt istun junassa matkalla puhaltajamestarien luo, hän pohti taannoin.

– Nuoruudessa tehtyjä asioita miettii uudesta kulmasta, palaa siihen mielenmaisemaan ja siirtää sitäkin sitten uudella tavalla taiteeseen.

EGS – Writing Stories with Three Letters on esillä Suomen lasimuseossa 14.2.-19.4.2020.

Marginaalitaide ottaa paikkansa

EGS ja uusi suunta Suomen lasimuseossa

EGS – Writing Stories with Three Letters Suomen lasimuseossa Riihimäellä 14.2.-19.4.2020.

EGS (s. 1974, Helsinki) on Suomen kansainvälisesti tunnetuin ja parhaiten verkostoitunut graffititaiteiilja.

Hän ei paljasta henkilöllisyyttään eikä suostu valokuvattavaksi.

EGSin ura alkoi 1980-luvun lopulla.

Viime vuosina hän on häivyttänyt rajaa katu- ja galleriataiteen välillä.

Vuonna 2018 EGSin näyttely Helsingin Taidehallissa veti ennätysyleisön, yli 15 000 kävijää.

EGSin teoksia on Suomen merkittävimmissä nykytaidekokoelmissa ja niitä on esitelty myös gallerioissa sekä museoissa Lontoosta New Yorkiin ja Sydneystä Tukholmaan.

EGS tekee yhteistyötä riihimäkeläisen Osuuskunta Lasismin kanssa.

Hänellä on tänä vuonna ollut jo kaksi yksityisnäyttelyä, Tampereella ja Montpellierissä Ranskassa.

EGSin töitä on pysyvästi mm. Kiasmassa, HAMissa, Artsissa, Kansallisgalleriassa, Wihurin säätiöllä ja useissa yksityiskokoelmissa.

Julkisia teoksia löytyy mm. Grönlannin Kansalliskirjastosta, Vantaan vankilasta, Kansallisgalleriasta, Porin Taidemuseosta ja nykytaiteen museosta Malagasta.

www.egshelsinki.com.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Artsi-museo Trump-kuvan kohusta: Graffiti on helposti lähestyttävää nykytaidetta – keskustelua taiteen sopivuudesta on ollut aina5.9.2019 21.05
Trump-graffiti poistettu ilkivallan pelosta Riihimäellä – mutta kuva saanee uuden paikan2.9.2019 16.00
Trump-graffiti herätti närkästynyttä keskustelua Riihimäellä – Pete Nieminen: katutaide voi olla myös rajua30.8.2019 21.20
Spraymaalien erikoisliike avasi ovensa Riihimäen Hämeenkadulla – "Graffititaiteen harrastusmahdollisuudet paranivat kertaheitolla"21.8.2019 15.35
Näin lasimuseosta tuli taideteos – Akateemikko Tapio Wirkkala mietti pienimmätkin yksityiskohdat kahvilan ruokalistaa myöten13.9.2019 05.50

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat