Urheilu

Jokerit taisteli, kunnes Jori Lehterä rankaisi – "Pitää nostaa jätkille hattua", sanoi Marjamäki

Lauri Marjamäki.

Kari Pekonen

Jokerit joutui taipumaan Pietarin SKA:lle maalein 2–3 jääkiekon KHL:ssä sunnuntaina.

Helsinkiläiset olivat viemässä ottelua jatkoajalle, mutta Jori Lehterän ylivoimamaali vei isännät voittoon taiston loppuhetkillä.

Esityksessä oli myös paljon hyvää, näki päävalmentaja Lauri Marjamäki.

– Paljon on tehty puolustuspelin kanssa hommia ja aika lailla se olikin puolustamista täällä ensimmäiset 40 minuuttia. Pitää nostaa jätkille hattua, koska oltiin sitkeitä etenkin toisessa erässä, jossa oli muutama pitkä pyöritys. Pysyttiin pelissä mukana, Marjamäki totesi seuran verkkosivuilla.

– Kolmas erä oli meiltä ylivoimaisesti paras ja selkeästi meidän hallintaamme. Tultiin ihan ansaitusti tasoihin, Marjamäki kiitteli.

Ottelun ratkaisuosuma nähtiin ajassa 59:34. 

Jokerit siirtyi toisen erän alussa 1–0-johtoon, kun Petri Kontiola pääsi maalaamaan lähietäisyydeltä.

SKA tuli kuitenkin vielä ohi toisessa erässä: Jarno Koskiranta ohjasi ensin hienosti tasoituksen, ja Nail Jakupovin tulinen lyöntilaukaus vei kotijoukkueen 2–1-johtoon.

Päätöserän puolivälin jälkeen Henrik Haapala pyssytti suoraan syötöstä Jokerit tasoihin. Aivan erän lopussa Sami Lepistö nappasi turhalta tuntuneen jäähyn, ja SKA pääsi ylivoimalle.

 Jokereiden kausi jatkuu ensi lauantaina Minskissä. Sen jälkeen joukkue matkaa Jaroslavlin vieraaksi.

– Aikaa on. Kuusi peliä pelattu, analysoidaan ja jatketaan matkaa. Jatkamme yhdessä tekemistä, treenaamme hyvin ja olemme valmiita Minskissä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Urheilu

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat