Paikalliset

Kerrostaloasunto tuhoutui tulipalossa Riihimäellä – asukkaat olivat jo töissä, kun liekit valtasivat kodin

Naapuri soitti hätäkeskukseen, kun kuuli palovarottimen huutavan palavassa asunnossa.

Antti Yrjönen

Keskustassa olevassa kerrostaloasunnossa syttyi uhkaava tulipalo Riihimäellä keskiviikkoaamuna.

Pelastuslaitos sai hälytyksen Maantie 16:een noin kello 8.40.

Palo oli jo pitkällä, kun pelastusyksiköt pääsivät sammutustöihin.

– Kohdeasunto on sammutettu, mutta se on tuhoutunut käytännössä lähes kokonaan, kertoi Kanta-Hämeen pelastuslaitoksen päivystävä palomestari kello 9.45 aikaan.

Tulipalo syttyi viisikerroksisessa talossa.

Naapuri kuuli seinän takaa palovaroittimen äänen ja soitti hätäkeskukseen. Ulkoa ikkunoista hän näki, että asunto oli täyttynyt savulla.

Huoneiston asukkaat olivat jo lähteneet töihin.

– Savu levisi myös porrashuoneeseen, mutta asukkaat pysyivät hienosti asunnoissaan, päivystävä palomestari kiitteli.

Kerrostalon asukkaat järkyttyivät tapauksesta, mutta kukaan ei saanut fyysisiä vammoja.

Palon syytä tutkitaan parhaillaan.

 

 

 

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Tulipalon jälkien korjaus venyy Herajoen koululla – Eskarilaiset evakossa kuun loppuun11.9.2019 09.39
Salamaniskuista tarkistuskäyntejä Pelastuslaitokselle Hyvinkäällä ja Hausjärvellä – tulipaloilta kuitenkin vältyttiin6.9.2019 14.45
Poliisi pyytää havaintoja Riihimäen Herajoen koululla syttyneeseen tulipaloon liittyen20.8.2019 08.49

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat