Paikalliset

Trump-kuva on nyt taidemuseo Artsissa – teos ja kohu sen ympärillä dokumentoidaan

Nuoriso-ohjaaja Pete Nieminen kuratoi Hämeenaukion graffitiprojektin ja irrotti Trump-kuvan kokonaisuudesta perjantaina.

Pia Herme

Kohua herättänyt Riihimäen Trump-graffiti on siirretty dokumentoivaksi Vantaan taidemuseo Artsiin.

Dokumentointi koskee varsinaista teosta, mutta myös sen ympärille syntynyttä keskustelua taiteen kantaaottavuudesta, sensuurista ja taiteilijan vapaudesta.

Samalla kokonaisuuden dokumentointi on osa suomalaisen graffitikentän ilmiöiden tallentamista.

Graffitikokonaisuudesta irrotettua teosta ei olla liittämässä Vantaan taidemuseo Artsin kokoelmiin.

Vantaan taidemuseo Artsi on muun toimintansa ohella erikoistunut katutaiteeseen, performanssiin ja graffitiin.

Trump-graffiti irrotettiin Hämeenaukion purkutalon graffitikokonaisuudesta viime perjantaina. Tuolloin oli pelkona, että teoksesta seuranneen some-keskustelun seurauksena teos kokisi ilkivaltaa.

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Trump-graffiti herätti närkästynyttä keskustelua Riihimäellä – Pete Nieminen: katutaide voi olla myös rajua30.8.2019 21.20
Trump-graffiti poistettu ilkivallan pelosta Riihimäellä – mutta kuva saanee uuden paikan2.9.2019 16.00

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat