Paikalliset

Nyt pitäisi mennä, pääskyseni – Pirjo Laaksonlaidan linnuilla on mielessään vaikka mitä, myös haikeutta

Pirjo Laaksonlaidan töissä on hersyvää huumoria ja ilmeikkäitä elämimiä - kuten nämä lähtöä harkitsevat pääskyset.

Pia Lyy

Aina pitää olla kimalletta ja glitteriä. Rasitukseen asti, sanoo Pirjo Laaksonlaita ja virnistää.

Laaksonlaidan pienet lasiotukset nököttävät kimmeltävillä puunoksilla. Ne näyttävät toimittavan omia asioitaan.

Miniatyyrimestarina ja naivistisena ilottelijana tunnettu Laaksonlaita on tehnyt uusia töitä näyttelyyn Riihimäen kirjaston Samuli Parosen saliin.

"Olipa kerran" -otsikon alla on maalauksia, installaatioita, kivitöitä, runoja, lasimosaiikkia ja valokuvia.

 

Lasiset pikkuhahmot syntyivät riihimäkeläisessä lasistudiossa Mafka&Alakoskessa.

– Muut tekivät kurssilla helmiä, minä rupesin tekemään näitä höhliä keijuja, Laaksonlaita lausahtaa.

– Annoin näille jo nimiäkin. Tuossa on Intopiukka, hän sanoo ja näyttää kruunupäistä, vihreä-kultanuttuista keijua, jolla näyttäisi olevan pitkä keltainen tukka.

Lamppuhelmitekniikka on Laaksonlaidalle uusi aluevaltaus. Hän sanoo saaneensa siitä vasta aavistuksen, ja kiinnostus vain kasvaa.

 

Laaksonlaidan mummo asui Helsingin Katajanokalla. Pieni Pirjo kuunteli pensaissa tirskuttavia pikkulintuja ja yhdisti äänet mummolaan.

Syntyi "Mummot juoruu puskissa", maalaus. Huivipäiset siivekkäät tirskuttavat toisilleen meheviä tarinoita.

"Ihanaa, mutta pitikö samalle lennolle tilata" kertoo, kuinka Laaksonlaidalle syntyi kaksi uutta lastenlasta yhden kuukauden sisällä.

Isoveli lentää haikaralla, jolla näyttää olevan täysi työ kahden nyytin kanssa.

 

Taivaat hehkuvat kimaltelevina ja syvän sinisinä.

– Naivistissa töissähän on tämä, että "ennen paistoi aina aurinko ja kesät olivat kauniita".

– Naivismi on vähän tämän ikäisten juttu. Ikäänkuin "ennen oli kaikki paremmin". Ja jos aikaisemmin ei oikein kehdannut maalata sillä tavalla, niin nyt antaa mennä vain, Laaksonlaita sanoo.

 

Pirjo Laaksonlaidalla on oma kauneushoitola Riihimäellä.

Mutta on myös oma taiteilijan työhuone. Siellä leijailee sulkia ja glitteriä, akryylimaalit tuoksuvat ja puhalluslamppu on valmiina.

Laaksonlaita tekee pitkiä metsälenkkejä koiran – Bruce Springsteenin – kanssa.

– Siellä saan ajatuksia ja teen suunnitelmia. Otan välillä valokuvia, jos näen jotain kivaa. Myös tämä runo syntyi metsälenkillä, hän kertoo ja seisahtuu "Keijukello" -runon viereen.

Siinä linnut lähettävät terveisiä korkeuksista. Joskus sulka irtoaa. Siitä tulee riemun aihe metsänkeijuille.

 

Valokuvissa on haikeutta.

Laaksonlaita on kuvannut aamu-usvaa järven selällä, Vahteriston suoraselkäistä metsää, soutelijaa ilta-auringossa.

– Syksyä kohti, hän lausahtaa.

Joutsenparven nuoret urhot ja vanha joutsenpariskunta ovat päässeet myös kuviin.

Vaan rakkaita ovat myös varikset.

– Kaksi vanhaa varista. Toinen sanoo ihan selvästi toiselle "Sitten mä sanoin sille juipille, että ala kalppia!" Laaksonlaita tulkitsee.

Selvästi ällistynyt on myös se varis, joka katsoo kita auki huutavaa untuvikkoa. "Ja tämäkö on meidän iltatähtemme?", se päivittelee.

 

– Tahdon välittää hyvää mieltä, Laaksonlaita sanoo.

Siksi hänen taiteensa tulvii yksityiskohtia. Nenä kannattaa painaa melkein kiinni pieniin lasiotuksiin ja katsoa niitä silmiin.

Niistä saattaa tulla vielä kirjasankareita.

– Ehkä teen satukirjan, nyt kun hahmoilla on nimetkin. Runomittaan, tietenkin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Miniatyyrimaailmoissa kukaan ei kinastele viimeisestä keksistä19.10.2015 21.53
Taiteen vuosi yhdessä salissa – Riihimäen kuvataiteilijoilta on nyt esillä tyylien ja tekniikoiden koko kirjo8.4.2017 09.15
Riihimäen kaupunginosa numero 1 Harjukylä kehittyy parasta aikaa7.10.2018 04.30

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat