hvu

Viikon laji: Aikuisurheilijoiden harjoitusryhmässä otetaan ilo irti yleisurheilun lajikirjosta – "Jokainen oppii perusteet"

Hyvinkään Seudun Urheilijat järjestää yleisurheilutreenejä aikuisille kahdesti viikossa. – Treenaamme tosissamme, mutta ilon kautta. Parasta on hyvä ryhmähenki ja hyvät valmentajat, Ari Toivonen, Suvi Luukkonen, Tarmo Võigemast, Mirka Tuisku, Antti Rissanen, Mia Kemppainen ja Kirsi Kuisma kertovat.

Mia Lagström

Urheilupuistossa treenataan yleisurheilua. Hyvinkään Seudun Urheilijoiden (HSU) aikuisten harjoitusryhmään ovat tervetulleita kaikenikäiset ja -kuntoiset harrastajat.

– Aiempaa yleisurheilutaustaa tai kuntoilupohjaa ei tarvitse olla, HSU:n urheilukoordinaattori Mirka Tuisku kertoo.

Aikuisten harjoitusryhmässä yleisurheiluun perehtyminen aloitetaan perusteista, ja treenikauden aikana pääsee kokemaan koko yleisurheilun lajikirjon: eri juoksumatkat, aitajuoksu, pituushyppy, kolmiloikka, korkeushyppy, seiväshyppy, sekä heittolajit: kuula, kiekko, moukari, keihäs.

Useat yleisurheilulajeista ovat haastavia. Tuiskun mukaan ne tarjoavatkin harrastajalle kunnon kohotuksen lisäksi mukavia aivopähkinöitä pitkäksi aikaa.

– Ikääntyminen ei tarkoita sitä, että kuntoilun pitäisi olla tylsää. Aina voi oppia uutta ja kehittyä myös lajeissa, joita ei ole ennen harrastanut. Kaikki vain mukaan, se on hauskaa.

Jokaisella harjoituskerralla keskitytään johonkin tiettyyn lajiin. Treenikauden aikana eri lajit ehditään käydä läpi useaan kertaan.

– Jokaisen lajin perusteet oppii jokainen. Monia lajeja pystytään helpottamaan aloittelijoille, esimerkiksi aitajuoksussa käytetään matalampia aitoja.

Lajitekniikoiden lisäksi ryhmässä nostetaan yleistä peruskuntoa erilaisilla kuntoharjoituksilla. Hyvinkään Seudun Urheilijoiden talvikausi käynnistyy lokakuussa, jolloin treenataan Sveitsin maastossa.

Marraskuussa siirrytään sisätiloihin Wanhaan Areenaan ja Takomon tiloihin Hyvinkään Villatehtaalle. Treenejä on kahdesti viikossa. Lisäksi on vapaaehtoinen punttisalivuoro Hyrian tiloissa.

Talvikauden hinta on noin parin sadan euron hujakoilla. Varusteeksi käyvät perusliikuntavaatteet ja lenkkarit.

Jos urheilukärpänen puraisee, järjestetään aikuisille myös kisoja.

Seuran jäsenet pääsevät seurakisoihin mukaan ilmaiseksi.

Lisäksi Suomen aikuisurheiluliitto järjestää vuosittain useita kisoja aikuisurheilijoille ympäri Suomen. Yli 30-vuotiaat kisaavat veteraanisarjoissa.

Seuraavat HSU:n järjestämät kisat ovat kaikille avoimet kaupunginmestaruuskilpailut Hyvinkään Urheilupuistossa 25.9.

– Kyseessä on matalan kynnyksen neliottelu lajeina sadan metrin juoksu, keihäänheitto, korkeushyppy ja tuhannen metrin juoksu. Mukaan kisoihin voi tulla, vaikka ei olisi ennen yleisurheilua harrastanut, Tuisku kertoo.

Yleisurheilua

Talvikausi käynnistyy lokakuussa

Hyvinkään Seudun Urheilijoiden aikuisurheilijoiden harrastusryhmä käynnistää talvikautensa lokakuussa.

Ilmoittautuminen mukaan ryhmään tapahtuu netin kautta.

Lisää tietoa tulee seuran nettisivuille lähempänä aloitusajankohtaa www.hsu.sporttissaitti.com.

Kaupunginmestaruuskilpailut järjestetään ke 25.9. Hyvinkään Urheilupuistossa klo 17.30 alkaen jälki-ilmoittautuminen ja alkuverryttely ja klo 18 kilpailut.

Kilpailu on avoin kaikille kiinnostuneille.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: hvu

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat