hvu

Oletko koskaan kuullut luutun soittoa? Nyt siihen tarjotuu mahdollisuus Riihimäen Vihreässä talossa

Annamaria Hannonen ja Mikko Perkola ovat olleet ystäviä jo 1980-luvulta lähtien. Yhteisen keikkailun he aloittivat pari vuotta sitten. – Meitä yhdistää rakkaus vanhaan musiikkiin, Hannonen kertoo.

Vilja Tamminen

Laulaja Annamaria Hannosen ja muusikko Mikko Perkolan sydämet sykkivät barokkiajan musiikille. Viimeiset pari vuotta ystävykset ovat kiertäneet ympäri Suomea esittämässä vanhoja englantilaisia luuttulauluja.

– Laulumelodioiden kauneus, näennäinen yksinkertaisuus ja viiltävät kuviot saavat kokonaisuuden uppoamaan syvälle sieluun, Hannonen kuvailee.

Kaksikon ohjelmistossa on pääosin John Dowlandin ja Henry Purcellin tuotantoa, mutta joukossa on myös muutamia tuoreempia kappaleita, muun muassa Perkolan omia sävellyksiä.

– Vaikka mukana on uudempia kappaleita, noudattelee myös niiden tyyli perinteisten luuttulaulujen tyyliä. Se on meidän tapamme tehdä, Hannonen kertoo.

Koska laulujen tekstit ovat varsin keskeinen osa luuttulauluja, on Hannonen kääntänyt esittävien kappaleiden sanat suomeksi yhdessä riihimäkeläisen Lea Rinkisen kanssa.

– John Dowlandin laulujen teemoina ovat rakkaus ja kuolema. Hänen tuotantonsa on hyvin surumielistä ja haikeaa. Myös Henry Purcellin laulujen teemat liikkuvat ikiaikaisissa aiheissa epätoivossa, ahdistuksessa ja kuolemassa. Ihmismieli ei muutu. Tunteet ja tarpeet pysyvät samoina, oli aika mikä tahansa. Luuttulauluissa kiehtoo myös niiden syvä inhimillisyys. Koen ne hyvin henkilökohtaisesti.

Vaikka osa esitettävistä kappaleista on hyvin ahdistavia, ei niiden esittäminen sitä ole. Hannosen mukaan on lohduttava ajatus, että ihmiset ovat tunteneet samanlaisia tunteita jo 1600-luvulla.

– Emme ole murheidemme ja surujemme kanssa yksin, vaan olemme osa elämänvirtaa ja jotain suurempaa kokonaisuutta.

Vaikka Annamaria Hannosen ja Mikko Perkolan ohjelmistossa on luuttulauluja, ei konsertin soittimena ole luuttu, vaan viola da gamba.

– Mikko on soittanut vuosia kansainvälisessä Phantasm-gamba-kokoonpanossa. Voi sanoa, että hän on yksi Suomen tunnetuimista viola da gamban soittajista, Hannonen kertoo.

Ulkonäöltään selloa muistuttavaa soitinta soitetaan joko näppäilemällä tai jousella.

wInstrumenttina se on kuitenkin lähempänä kitaraa tai luuttua kuin selloa. Hannosen mukaan viola da gamban viehätys piilee sen maagisessa äänessä ja sielukkaassa soundissa, joka luo omanlaisen tunnelman.

– Moni on kertonut, että konsertin myötä mieli on matkannut jonnekin kauas.

Teemana rakkaus ja kuolema

Annamaria Hannonen on opiskellut Sibelius-Akatemiassa laulun- ja musiikinopettajaksi ja toimii Riihimäen musiikkiopiston laulunopettajana.

Mikko Perkola on opiskellut viola da gamban soittoa Sibelius-Akatemiassa ja Haagin kuninkaallisessa konservatoriossa ja keikkailee muun muassa Phantasm-gamba-kokoonpanossa.

Hannosen ja Perkolan yhteistyö alkoi parisen vuotta sitten.

Annamaria Hannonen ja Mikko Perkola esiintyvät Riihimäen Vihreässä Talossa (Pohjoinen Asemakatu 1) keskiviikkona 11.9. klo 19. Ovet aukeavat noin klo 18.30. Liput 15/10 euroa käteisellä ovelta. Ennakkovaraukset sähköpostitse [email protected]

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: hvu

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat