Puheenaihe

Helsingin messukeskus täyttyi tubettajista ja heidän faneistaan – Tubettaja Tinke: ”nimimerkit saavat kasvot”

Tubecon-tapahtumassa vierailleen Tiina-Maija Anetjärven TINKE-kanavalla on lähes 34600 tilaajaa.

Iris Kekki

Tubecon keräsi yhteensä 17500 kävijää Messukeskukseen Helsinkiin perjantaina ja lauantaina. Kävijämäärä kasvoi hieman viime vuodesta.

Tubeconin teemana oli tänä vuonna tulevaisuus. Tapahtuma järjestettiin Suomessa nyt kuudetta kertaa, ja toista kertaa Messukeskuksessa. Järjestäjänä toimii Suomen Tubetapahtumat Oy.

Yksi monista Messukeskuksessa vierailleista tubettajista, TINKE-kanavan takana toimiva, 19-vuotias Tiina-Maija Anetjärvi kertoo Tubeconin olevan hänelle yksi vuoden kohokohdista.

– Pääsen puhumaan muiden tubettajien kanssa ja tutustumaan uusiin ihmisiin. On myös ihan mahtavaa nähdä omia seuraajia ja päästä juttelemaan heidän kanssaan. Nimimerkit saavat kasvot, Anetjärvi kiteyttää.

Oman kanavan Anetjärvi aloitti yläasteikäisenä ihaillessaan muita tubettajia. Hän halusi tehdä jotain luovaa, jossa omat kyvyt pääsisivät esille ja samalla saisi järkevää tekemistä.

– Se oli vähän ennen äitienpäivää vuonna 2015. Mun toinen videoni oli ”my day” äitienpäivästä.

Tällä hetkellä TINKE-kanavalla on 229 julkista videota ja lähes 34600 tilaajaa. Näyttökertoja videoille on kertynyt melkein 5,5 miljoonaa.

Anetjärvellä kuluu viikossa aikaa kuvaamiseen noin yksi tunti ja videoiden editoimiseen 3-8 tuntia. Ajatusprosessia hän tekee koko ajan.

– Mulla koko ajan aivot käy. Mietin, että mitä mä seuraavalla videolla tekisin. Periaatteessa mä käytän joka päivä tubettamiseen aikaani.

Tubettamisen lopettaminen ei ole käynyt Anetjärvellä mielessä, vaikka harrastus paljon aikaa haukkaakin.

– Joitain taukoja olen pitänyt, mutta lopettaa en halua. Mä tykkään tästä tosi paljon.

Tubecon Video Awardseissa kilpaili tänä vuonna yhteensä 33 videota kymmenessä kategoriassa.

Vuoden videoksi valittiin Kokemusten Summa -kanavan Retkahdin ja vuoden vlogiksi Kuudes Kerros: Indonesian hienoin saari | Bali. Yleisön suosikiksi nousi NikojaSanttu: Kuka pysyy pisimpään pahvilaatikossa voittaa 1000e.

Kirjoittaja: Iris Kekki.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat