Paikallisurheilu

Pesismies katsoo ainakin kiekkoa

Mailamies valmiina. Superpesiksen toimitusjohtaja Petri Kaijansinkko valitsi asuinpaikaksi Hyvinkään, pesäpallonkin takia.

Timo ville salonen

HYVINKÄÄ | Hyvinkäälle lokakuun alussa muuttanut pesäpallomies Petri Kaijansinkko, 44, näkee kesällä nykyisessä asuinpaikassaan kansallispeliä paljonkin, mutta Hyvinkään talvinen kepeä tarjonta vie miestä kyllä paljolti tien päälle.

Jääkiekko kiinnostaa katsojana Superpesiksen uutta toimitusjohtajaa paljon, ja sitähän ei huipputasolla näe Hyvinkäällä eikä Riihimäellä.

– Viime viikolla näin jopa neljä kiekon liigapeliä, kun olin kiertueella Oulussa ja Jyväskylässä, sanoo myös keilailua harrastava urheilumies.

Äänekoskella syntynyt ”Pete” kasvoi Jyväskylässä ja siellä syntyi vahva tunne pesäpalloon.

– A-junnuihin asti pelasin Kirissä, olin polttaja, voimaton mutta taitava, sellainen näpertäjä, nauraa mies historian hämäryyksiä.

Mutta jo 15-vuotiaana koululainen aloitti valmentajana. Alle kymppivuotiaissa opastettavissa olivat mukana mm. Timo Rautiainen ja Pekka Rajala, sittemmin pitkälle urallaan edenneet.

Superpesiksen toimitusjohtajan paikka tuli avoimeksi kesän alussa, kun Juha Tikkanen jatkaa pesäpallossa uudessa virassa.

Kaijansinkko sai muutaman soiton, joissa pesistuttavat kehottivat hakemaan paikkaa: sehän on juuri sopiva sinulle.

Mies haki ja valittiin testien jälkeen.

Porista jäivät hyvät muistot ja ensi kauden Pesä-Karhujen joukkuekin on vielä Peten kokoama.

Toimitusjohtajan pesti SLU-talon yläkerroksissa Pasilassa on Kaijansinkolle määräaikainen puolitoistavuotinen eli kevääseen 2013.

LUE LISÄÄ AAMUPOSTIN PAPERILEHDESTÄ

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikallisurheilu

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat