Paikalliset

Reeta & Lumon keikkavauhti kiihtyy heinäkuussa

Mitja Kortepuro

Viime vuosina suureen suosioon noussut tanssiorkesteri Reeta & Lumo on ottanut kesäkuun maltillisesti, osin lomaillen.

– Välillä on kiva hengähtää. Olemme tehneet vain kolme keikkaa viikossa, mutta pikkuhiljaa vauhti alkaa kiihtyä, orkesterin laulaja Reeta Saranpää kertoo.

Heinä- ja elokuussa ollaan pitkälti tien päällä ja keikkoja on noin joka toinen päivä. Voimaa ja energiaa tekemiseen saa Saranpään mukaan rakkaudesta laulamiseen ja soittamiseen.

– Myös ihmisten kohtaaminen lavoilla on se asia, mikä kuljettaa eteenpäin. On ilo päästä uusiin paikkoihin ja tavata uusia ihmisiä.

Tanssiorkesteri Reeta & Lumo sai alkunsa vuonna 2015, kun Kymen konservatorion muusikkolinjalta valmistuneet ystävykset miettivät, mitä he haluaisivat tehdä valmistumisen jälkeen.

– Opintojen aikana olimme esittäneet monenlaista musiikkia ja tehneet monenlaisia keikkoja. Lopulta oli kuitenkin aika selvää, että suuntaudumme tanssimusiikkiin. Se on ihanan monipuolinen maailma, jossa pääsee liikuttamaan ihmistä niin fyysisesti kuin henkisesti.

Kokoonpanon esittämää ohjelmisto on varsin monipuolista.

– Olemme opiskelleet laajasti erilaista musiikkia, mikä näkyy musiikkivalinnoissamme. Soitamme illan aikana varmasti yli 20 eri musiikkityyliä masurkasta bachataan, mikäli ilta on vain riittävän pitkä, että ehdimme soittamaan kaikkea, Saranpää naurahtaa.

Yhteinen tekijä esitettäville kappaleille on, että ne ovat kaikki tanssittavia. Yhtye haluaa pitäytyä myös perinteissä siinä mielessä, että musiikkia soitetaan alkuperäistä kunnioittaen.

– Kun esitämme salsaa, esitämme sitä alkuperäisellä kielellä ja rytmeillä, ja kun ohjelmistossa on suomalaista humppaa, on se suomalaista humppaa.

Reeta & Lumo esiintyy Kolmilammin tanssilavalla (Kolmilammintie 259, Ryttylä, Hausjärvi) sunnuntaina 7.7. klo 19–24. Liput 15 euroa.

Reeta & Lumo on vuonna 2015 kasattu tanssiorkesteri, joka esittää eri rytmein varustettua tanssimusiikkia laidasta laitaan. Kokoonpanon debyyttisingle Mykkäkoulu julkaistiin lokakuussa 2018. Toinen single julkaistaan tulevana syksynä.

Orkesterissa soittavat Reeta Saranpää (laulu ja viulu), Juho Jokio (kitara), Noora Mäntylä (koskettimet), Matti Muuriaisniemi (basso) ja Tommi Kuntsi (rummut).

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Koskenmaan kartanon kesäkonsertti on tänä kesänä hyväntekeväisyyskonsertti – Teatterineuvos Hilkka Kinnunen haluaa ottaa kantaa vanhustenhoidon tilaan1.7.2019 07.00
Iskelmäkesä tuo Hyvinkäälle nyt myös raskaita ikivihreitä – tässä esiintyjälista15.5.2019 15.58

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat