Paikalliset

Kipinää ei huputeta –  kosteus torjutaan muilla keinoin rakennustöiden edetessä

Lujatalon vastaava työnjohtaja Ari Kammonen pitää rakenteita turvallisina. Rakenteet eivät ime vettä. Etuaalallla Kipinän B-osan työmaata.

Ari Peltonen

Koulujen homeongelmat ovat olleet paljon esillä. Hyvinkäälle rakentuvan jättilukion eli Kipinän rakennustyömaalla ei pelätä homeongelmia.

Vastaava työnjohtaja Ari Kammonen toteaa, että kosteusasioihin on paneuduttu erityisellä huolella.

Lain vaatima kosteudenhallintasuunnitelma on tehty. Siinä kuvataan tarkat käytännöt, miten varmistetaan rakenteiden kuivuus ennen kuin ryhdytään pinnoittamaan tai asentamaan lattiamateriaalia.

Asennettavat ulkoseinäelementit ovat jo itsessään vesitiiviitä. Ulkoseinäeristeen ulkopintaan tulee säänkestävä palolaminaatti, joka estää palon syttymistä. Eriste on ulospäin hengittävä, joten rakenteet pääsevät kuivumaan.

Julkisivujen ikkuna-aukot tulevat sääsuojattuina elementtitehtaalta.

Rakennus on niin iso, että sitä ei ole tarkoituksenmukaista huputtaa. Siksikin rakenteet eivät ime vettä. Villaa ei käytetä eristeenä.

Alapohjassa on metrinen ryömintätila, jota tuuletetaan koneellisesti ja pidetään kuivana. Sen alla on lämpöeristys.

Rakennus saadaan umpeen ja lämmitykseen jo ensi talveksi, jolloin rakenteet pääsevät kuivumaan tehokkaasti ensimmäisen talvilämmityskauden aikana.

 

Kaupungin kiinteistöjohtajan Mikko Silvastin mukaan rakennus tehdään kestämään sata vuotta.

– Siitä lähdetään, ylläpidolla ja vuosihuolloilla.

Kosteudenhallintaan kuuluu näytteidenotto. Eri materiaalit vaativat eri kuivuusasteita. Käytännössä näytteidenotto tapahtuu porareikämittauksella. Rakenteeseen porataan reikä, josta mitataan suhteellinen kosteus.

Rakennusselityksessä on kuvattu, mitä materiaaleja käytetään .

– Niiden pitää täyttää tietyt kriteerit ja päästöluokat, ettei sieltä haihdu liuottimia. Ei kaupasta saa materiaaleja, jotka olisivat terveydelle vaarallisia.

Kattorakenteissa on loiva pulpettikatto.

– Se on minusta varmempi rakenne kuin tasakatto. Tämä on sen verran kallellaan, ettei katolle pääse lammikoita syntymään.

Ilmanvaihto on mitoitettu reilusti, laajennuksen varalta ja muunneltavuuden takia.

Kipinän on tarkoitus valmistua käyttöön loppuvuodesta 2020.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Kipinän peruskiven muuraus herkisti Halosen – "Tätä olen odottanut 30 vuotta"8.5.2019 16.40
Kuvat: Tällainen Hangonsillan monitoimiareenasta tulee – liikunta- ja tapahtumatalon koko kasvanut huomattavasti suunnittelun edetessä24.5.2019 09.33
Hyvinkää saa oman Ellis Islandin – tällaisia ovat Hangonsillan uudet Amerikka-teemaiset puistoalueet 26.11.2018 17.45

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat