Viikko

Pöytälaatikkorunoilijatkin pääsevät estradille – Riihimäellä open mic -tapahtuma runoilijoille

Rohkeasti estradille runoja lukemaan.

Tarja Okkosta kiehtoo runoissa runojen tiiviys. – Runoissa on vähän sanoja, mutta paljon asiaa sekä sanoissa että rivien väissä. Olen myös prosaistina hyvin tiivis kirjoittaja. Pidän karsitusta tekstistä, hän kertoo. Keväällä julkaistu pienoisromaani Kruts Krats on Okkosen kymmenes julkaisu.

Mia Lagström

Riihimäen kirjastossa pääsee lukemaan omia runojaan. Open mic -tilaisuus on tarkoitettu kaikille runoilijoille, oli kyseessä sitten omia runojaan julkaissut tai omaan pöytälaatikkoon kirjoittava.

– On hienoa päästä jakamaan tekstejä muiden kanssa. Se tuo kirjoittamiseenkin ihan uuden ulottuvuuden, Open mic -iltoja kirjastoissa eri puolilla Suomea järjestänyt runoilija-kirjailija Tarja Okkonen kertoo.

Hänen mukaansa on hienoa, että aiemmissa tilaisuuksissa on ollut paljon mukana myös ensikertalaisia. Kynnys lukea omia runojaan yleisölle saattaa olla korkea. Jos tilanne on täysin mahdoton, lupaa Okkonen lukea tekstejä myös kirjoittajien puolesta. Hän kuitenkin patistaa lämpimästi nousemaan estradille.

– Tilanne voi olla jännittävä ja hermostuttava, mutta kun ylittää itsensä, antaa se paljon.

Osa runoista sopii paremmin ääneen luettavaksi kuin toiset. Liikaa paineita esiintymisestä ei kannata kuitenkaan ottaa, vaan valikoida luettavaksi runon, jonka haluaa jakaa muiden kanssa.

– Jos runo ei ääneen luettuna toimi, kokeilee seuraavalla kerralla lukea sen eritavalla tai valitsee jonkun toisen runon. Toivon tilaisuudelta leikkisyyttä ja lämpöä, ei tämä niin vakavaa ole.

Okkosen mukaan suomalaiset ovat ahkeria kirjoittajia. Pöytälaatikkokirjoittajia on paljon, mutta enenevässä määrin ihmiset julkaisevat omia runojaan.

– Suuret kustantamot eivät kovin helposti runoudelle lämpiä, mutta nykyään löytyy myös tahoja – kuten Mediapinta tai BoD – jotka julkaisevat runoja edullisesti.

Okkonen kannustaa myös liittymään kirjoittajayhdistyksiin. Niistä saa tukea ja neuvoja. Runojen ja kirjoittajien kirjo on tänä päivänä suuri ja jokainen kirjoittaa omista lähtökohdistaan. Okkonen julkaisi oman esikoisteoksena 2002 ja sittemmin hän julkaissut paljon sekä proosaa että runoja.

– Olen jo nuoresta kirjannut ylös havaintojani. Se on tapa tarkastella maailmaa sekä purkaa ja käsitellä ajatuksiani.

Runoissa Okkosta kiehtoo tekstin tiiviys.

– Runoissa on vähän sanoja, mutta paljon asiaa. Olen myös prosaistina hyvin tiivis kirjoittaja. Pidän karsitusta tekstistä.

Open mic Riihimäen kirjastossa

Open mic -ilta runoille Riihimäen kirjaston Samuli Parosen salissa (Kauppakatu 16) keskiviikkona 24.4. klo 17.30–19.

Tilaisuudessa kuka tahansa voi nousta lavalle lukemaan omia runojaan. Ilmoittautumiset paikanpäällä.

Lavan lämmittelijöinä toimivat Uudenmaan Kirjoittajat ry:n runoilijat Lauri Vanhala, Jorma Hyvönen ja Päivi Lappalainen.

Tilaisuuden juontaa kirjailija, runoilija Tarja Okkonen.

Tilaisuus on kaikille avoin. Vapaa pääsy.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Päivikki Iivarilta neljäs runokirja – Kellarissa tuulee sisältää "pohdiskelevia runoja reunalta"4.3.2019 11.51
Komialta näyttää – Mauri Laakkoselta kolmas murrerunokirja kalajokisella nuotilla: "Lapsuuden elämyksiä rattorista kahaviin"1.2.2019 17.50
"Tule kanssani rantaan", kutsuu runoilija Anja Koivunen, jonka teksteissä temmeltää ripaus japanilaista haikua25.1.2019 09.40
Runo on enemmän kuin suupala – "Lukijan voi olla vaikea löytää todelliset helmet"2.1.2019 05.18
Runoja syvältä sydämen ytimestä – Wilnulaiset kartoittavat Marko Kanervan tuotantoa herkästi ja hektisesti4.12.2018 13.23
Tekstit kiehtovat muusikko, kirjailija, runoilija Palefacea19.9.2018 12.44
Melkein sata runoa satavuotisjuhliin – hyvinkääläisrunoilijan kirja julkaistu28.3.2017 14.10
Rap-lyriikka innosti Poetry Slamin Suomen mestarin lavarunoilijaksi - katso video4.7.2012 14.07

Etusivulla nyt

Uusimmat: Viikko

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat