Paikalliset

Kaupasta usean sadan euron arvosta tuotteita anastanut kiinni Riihimäellä – miehen hallusta löytyi myös sorkkarauta

Riihimäellä kiinnijäänyttä vuonna 1994 syntynyttä miestä epäillään varkaudesta sekä murtovälineen hallussapidosta. Kuvituskuva.

Arkisto/Johanna Erjonsalo

Riihimäellä kiinnijäänyttä vuonna 1994 syntynyttä miestä epäillään varkaudesta sekä murtovälineen hallussapidosta.

Poliisi sai myöhään sunnuntai-iltana ilmoituksen henkilöstö, joka oli anastanut tuotteita Riihimäellä Voimalankadulla sijaitsevasta kauppaliikkeestä.

Paikalle lähtenyt partio tavoittikin kyseisen henkilön kaupan läheisyydestä.

Tarkastuksessa miehen hallusta löytyi tuotteita usean sadan euron arvosta.

Lisäksi miehen hallusta löytyi sorkkarauta.

Mies toimitettiin poliisin suojiin asioiden selvittämiseksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Tyynyliinoja ja pyyhkeen anastaneelle tuomittiin päiväsakkoja – tuomio napsahti näpistyksestä1.4.2019 13.10
Puukkoja sekä oluttölkin ja kurkkupurkin anastaneelle sakkoja – osti itselleen myös anastetun polkupyörän18.3.2019 11.05
Näpistelijä harasi vartijoita ja poliisia vastaan – oli anastanut yli 250 euron arvosta kaupan omaisuutta22.12.2018 10.24

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Verokone

 

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat