Viikko

Vähästä luodaan paljon Vihreällä Talolla, kun Pauliina Diallo ja rumpuryhmä Afrocosmos yhdistävät voimansa

”Soitto, laulu ja tanssi nivoutuvat oleellisesti musiikissa yhteen.”

Pauliina Diallon ja Osmo Liikasen mukaan afrikkalainen musiikki on samaan aikaan yksinkertaista ja monimutkaista. – Musiikki on hyvin polyrytmistä, sillä soittajia on paljon ja jokainen soittaa sekä rytmiä että melodiaa.

Mia Lagström

Hyvinkääläisen tanssijan ja tanssipedagogin Pauliina Diallon ja riihimäkeläisen rumpuryhmän Afrocosmoksen yhteisprojekti kuljettaa kuulijan länsiafrikkalaisen musiikin kiehtovaan maailmaan. Kokoonpanon ohjelmistossa on niin soittoa, laulua kuin tanssia.

– Afrikkalaisessa perinteessä soitto, laulu ja tanssi nivoutuvat oleellisesti yhteen. Ne eivät erotu toisistaan, kuten meillä lännessä. Tiettyyn musiikkiin kuuluvat tietynlaiset liikkeet ja tanssi, Diallo kertoo.

Guineassakin tanssi- ja soitto-opissa muutamaan otteeseen käyneen Diallon mukaan afrikkalainen tanssi on kiehtovaa.

– Tanssin liikemaailma on maanläheistä ja kokonaisvaltaista. Livemusiikin tahdissa tanssiminen on vahva elämys, joka tuottaa valtavasti iloa.

Afrocosmoksen perustajajäsenen Osmo Liikasen mukaan afrikkalaisessa musiikissa hienoa on musiikin vahva rytmi ja karheus. Yksinkertaisista rytmeistä syntyy yhdessä muiden soittajien kanssa vivahteikas ja monimutkainen sävelmaailma, sillä afrikkalaisessa musiikissa rummut eivät ole pelkästään rytmisoitin. Niillä soitetaan myös melodiaa. Melodiaa musiikkiin tuo myös laulu, joten musiikki on hyvin polyrytmistä. Laulua esitetään useimmiten alkuperäiskielillä, mutta Afrocosmos on tehnyt myös suomenkielistä musiikkia, joiden teksteistä on vastannut Veli Backman.

Tuleva Vihreän Talon esiintyminen on Pauliina Diallon ja Afrocosmoksen ensimmäinen yhteinen. Yhteistyöprojekti on saanut myös jatkoa. Kesäkuussa kokoonpano esiintyy Janakkalan Keltaisessa Talossa sekä heinäkuussa Kaustisen Kansanmusiikkifestivaalilla.

Vihreällä Talolla

Pauliina Diallo ja Afrocosmos esiintyvät Riihimäen Vihreällä Talolla (Pohjoinen Asemakatu 1) sunnuntaina 31.3. klo 18. Esityksessä on mukana myös kaksi Diallon tanssioppilasta Mari Hakala ja Anna-Mari Mäkelä.

Illan aikana talolla esiintyy myös äänitaiteilija Rampe-Raven, joka luo erilaisia äänimaailmoja didgeridoolla ja itse rakentamillaan rytmisoittimilla.

Ovet avataan klo 17 ja tarjolla on pientä purtavaa ja kahvia. Liput 12/10 euroa käteisellä ovelta. Ennakkovaraukset s-postiste [email protected] tai puh. 040 504 4596.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Viikko

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat