Paikalliset

Naiskuoro Timotei on Vuoden naiskuoro 2018 – edessä on kuoromatka Japaniin

Loppilaisen naiskuoro Timotein tuorein harjoitusilta päättyi juhlatunnelmiin.

Kari Paukola

AAMUPOSTI | Loppilainen naiskuoro Timotei on valittu Vuoden naiskuoroksi 2018.

Valinnan teki Suomen Naiskuoroliitto viime viikonloppuna 16.-17. maaliskuuta Kiuruvedellä järjestetyillä Naiskuoropäivillä.

Timoteita johtaa kuoronjohtaja, riihimäkeläinen musiikin maisteri Anneli Julén.

Valinnan perusteluina kerrottiin mm. Timotein ahkera harjoittelu – 47 tiistaiharjoitusta vuonna 2018 – ja hieno menestys ulkomaisessa kuorokilpailussa.

Kuoro sai kaksi sarjavoittoa 9th Musica Eterna Roma -festivaalissa.

Lisäksi Timotei järjesti peräti kaksi 30-vuotisjuhlakonserttia.

Osa Timotein laulajista osallistui naiskuoropäiville.

Riemu oli ylimmillään, kun naiskuoroliiton puheenjohtaja Helena Toivanen kertoi valinnasta.

– Erittäin antoisa ja vaiherikas juhlavuotemme sai ansaitsemansa tunnustuksen. Timotei on valittu Vuoden naiskuoroksi kaksi kertaa aiemminkin, vuosina 1998 ja 2013, kertoo kuoron kannatusyhdistyksen puheenjohtaja Sari Riihimaa.

Vuoden kuorona Timotei pääsee konsertoimaan v. 2020 Naiskuoropäivillä Tampereella.

Ensi vuosi on muutenkin erittäin tärkeä Timoteille. Kuoro on lähdössä konserttimatkalle Japaniin.

– Paikallinen yhteistyökuoro ottaa meidät vastaan ja näin pääsemme viemään paljon suomalaista, uutta naiskuoromusiikkia Japaniin.

Timotei työllistää joka vuosi suomalaisia säveltäjiä, varsinkin naissäveltäjiä kuten Soila Sariola, Mia Makaroff, Virpi Eroma, Anna-Mari Kähärä ja Saima Hyökki.

Japanin-matkan toteuttamiseksi Timoteilla on käynnissä varainhankinta.

Yhteyshenkilö Sari Riihimaa, p. 0400 774 115 tai [email protected].

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Timotei-kuoron esiintyy lapsi- ja nuorisokuoron kanssa – joulukonsertista käynnistyy joulunodotus5.12.2018 04.30
Loppilainen naiskuoro Timotei nousi voittajaksi kansainvälisissä kilpailuissa Roomassa18.7.2018 14.33
Naiskuoro Timoteita synnytettiin 30 vuotta sitten bussimatkalla – ja nyt sillä on oma lippu17.4.2018 04.45

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat