Viikko

Viikon tyyli: Mari Kaasisen tyyli muuttuu tilanteen mukaan: ”Energinen musiikki vaatii väriä ja kirjailuja”

Mari Kaasinen pukeutuu työtehtävän mukaan. Esiintymislavoilla päällä on väriä, vapaa-ajalla yllä on kokomustaa.

Opetustehtävissä Mari Kaasinen pukeutuu mielellään värikkäisiin, etnohenkisiin vaatteisiin. – Lasten muskariin sopivat energiset ja iloiset vaatteet.

Mia Lagström

Hausjärveläinen Mari Kaasinen kertoo suosivansa vaatteissa punaista.

– Vaateostoksilla jalat vievät aina sinne, missä näkyy punaista.

Puna-musta oli värimaailma, johon Kaasinen pukeutui aikoinaan Linnan juhliinkin. Karjalan värit ovat Rääkkylästä kotoisin olevalle Kaasiselle ne rakkaimmat.

Vapaa-ajalla tilanne on sen sijaan toinen. Hausjärven kylällä Kaasinen on totuttu näkemään päästä varpaisiin mustassa. Hänen mukaansa se on tietoinen valinta. Ei ole niin esillä.

Kaasisen pukeutumisen sanelee työ. Eri työtehtäviin on eri vaatteet.

Värttinän keikoilla käytettävät vaatteet tilataan erikseen pukusuunnittelijoilta ja ompelijoilta.

– Eräässä vaiheessa ihastuimme huopaan. Orimattilalainen Elina Saari Felt Factonista suunnitteli meille ihania huovutettuja esiintymispukuja. Olemme käyttäneet paljon myös pellavavaatteita, uusimpana keuruulaisen Paula Vehkomäen suunnittelemat juhlavat pellava-asut. Energinen musiikki vaatii väriä ja kirjailuja.

Myös muilla hänen yhtyeillään on oma imagonsa ja identiteettinsä. Countryhenkistä folkia soittavan Ukulikkojen kanssa pukeudutaan stetsoneihin ja buutseihin.

Esiintymisasujan lisäksi vaatekaapista löytyy omat vaatteensa opetustehtäviin. Opetustehtävissäkin hän pukeutuu varsin värikkäästi.

Tummat ja synkät sävyt eivät sovi lasten muskariin.

Kaasisen suosikkivaatemerkkejä ovat ruotsalainen Gudrun Sjöden sekä espanjalainen Desigual.

Niissä on hänen kaipaamaansa kaipaamaa väriä sekä etnohenkisyyttä ja folkia.

– Desigualilla on paljon kirjailuja ja kukkakuosia, josta pidän paljon. Gudrun Sjödenissä hyvää on, että kaikki heidän vaatteensa ovat yhteensopivia. Niitä voi helposti yhdistellä keskenään.

Kaasinen kertoo arvostavansa vaatteissa myös kestävyyttä. Ketjuvaateliikkeissä hän ei nykyään enää juuri käy.

– Yritän vältellä kertakäyttökulttuuria. Muotia en seuraa. Iän myötä sitä on oppinut tuntemaan oman tyylinsä. Turhat ostokset jäävät vain kaappiin roikkumaan.

Hän myöntää, että vaatekaappi on enemmän kuin täysi.

Onneksi valtaosa vaatteista on iättömiä ja niitä voi käyttää uudestaan ja uudestaan.

– Keikoilla ei voi tietenkään käyttää joka kerta samoja vaatteita, mutta vaatteita voi onneksi aina yhdistellä eri tavalla ja kierrättää, Kaasinen kertoo.

Luonnonkuidut

Pellavavaatteet ovat hengittäviä ja mukavia iholla. Pellava on myös kestävää. Se ei nyppyynny tai sähköisty. Pellava tosin rypistyy helposti.

Villa on lämmin ja imee kosteutta iholta tuntumatta märältä. Villa on pehmeää ja hylkii likaa. Osa villoista saattaa tuntua karkeilta ja kutittaa ihoa.

Puuvilla on iholla mukavaa ja sopii herkälle iholle. Puuvilla voi kutistua pesussa ja sen valmistus kuormittaa ympäristöä.

Silkki on hengittävä ja hyvä lämmöneriste. Silkki pitää pestä käsin, eikä se kestä hikeä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Viikon tyyli: Kapselivaatekaappi pelasti arkiaamut13.3.2019 13.26
Viikon tyyli: Lempipaita sujahtaa päälle iltaisin6.3.2019 14.42
Viikon tyyli: Jatta Harakkamäen pukeutumisen kulmakiven muodostavat mekot – ja vaatteessa on voitava tehdä kuperkeikka27.2.2019 18.00
Viikon tyyli: Sanna Ventola suosii värejä ja tuunaa itse: "Ihmisellä ei ole koskaan liikaa pinkkiä"20.2.2019 03.20
Viikon tyyli: Matti Metsämaa ei ole käyttänyt ikinä baskeria13.2.2019 03.30
Viikon tyyli: Minna Vähä-Pietilä keventää mustia vaatteita huiveilla ja koruilla6.2.2019 03.30
Viikon tyyli: Kynsitaiteilija rakastaa korkokenkiä ja kylmiä värejä30.1.2019 03.30

Etusivulla nyt

Uusimmat: Viikko

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat