Urheilu

Jokerivalmentaja Lauri Marjamäki: ”Tuska rupesi painamaan”

Lauri Marjamäki.

Kari Pekonen

Jääkiekon KHL:ssä Helsingin Jokereita valmentava Lauri Marjamäki harmitteli, että ottelusarjan heikoin esitys tuli ratkaisuotteluun. 

Moskovan Dynamo pudotti Jokerit Gagarin Cupin pudotuspeleistä ensimmäisellä kierroksella otteluvoitoin 4–2. Torstainen ottelu Dynamon kotijäällä päättyi 6–2.

– Alussa pelattiin hyvin, mutta vastustajan ensimmäisen maalin jälkeen alkoi tulla lunta tupaan kunnolla, Marjamäki totesi Jokereiden omissa medioissa.

– Sitten kun peli oli ratkennut, tuska rupesi painamaan. Sarjan ajan painettiin ja painettiin, mutta kun onnistumisia ei tullut, se purkautui tuolla lailla ulos, hän lisäsi viitaten suureen rangaistusminuuttimäärään.

Jokereilla on nyt takana viisi KHL–kautta. Joukkue on selvinnyt jokaisella kaudella Gagarin Cupin pudotuspeleihin. Kolmesti lähtö on kuitenkin tullut jo ensimmäisellä kierroksella. Se on Marjamäen mielestä liikaa.

– Jokerit haluaa eteenpäin, mutta isompien analyysien aika on myöhemmin.

Torstaina Gagarin Cupin pudotuspelien toiselle kierrokselle etenivät Dynamo, Salavat Julajev Ufa ja Lokomotiv Jaroslavl.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Helsingin Jokereiden KHL-kausi loppui murskatappioon8.3.2019 08.05

Etusivulla nyt

Uusimmat: Urheilu

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat