Puheenaihe

3 varusmiestä kuoli traagisessa turmassa – kuljettajavarusmies saa sittenkin syytteen

ESM arkisto

Puolustusvoimain kuorma-auton kuljettajana toiminut varusmies saa sittenkin syytteen Raaseporissa 2017 sattuneesta onnettomuudesta, jossa kuoli kolme varusmiestä.

Syyte nostetaan liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kolmesta kuolemantuottamuksesta ja palvelusrikoksesta.

Asiasta teki päätöksensä tänään apulaisvaltakunnansyyttäjä, joka samalla kumosi Länsi-Uudenmaan kihlakunnansyyttäjän tekemän päätöksen olla nostamatta syytettä.

Turma sattui Raaseporissa Leksvallin Skogbyssä 26. lokakuuta 2017. Tällöin VR:n kiskobussi ja Puolustusvoimien kuorma-auto törmäsivät tasoristeyksessä toisiinsa. 

Tasoristeystä ylitettäessä kuljettajalta edellytetään apulaisvaltakunnansyyttäjän mukaan suurempaa varovaisuutta kuin tieliikenteessä yleensä. Kuljettajalla oli ollut mahdollisuus ja hänen olisi myös pitänyt toimia varovaisemmin. 

Päätöksen mukaan on todennäköisiä syitä epäillä, että kuljettaja on rikkonut tieliikennelakia ja aiheuttanut kolmen henkilön kuoleman ja että hän on samalla rikkonut myös puolustusvoimien liikenneturvallisuusmääräystä.

Vaikka apulaisvaltakunnansyyttäjä päätyi eri ratkaisuun kuin kihlakunnansyyttäjä, tämä oli kuitenkin toiminut harkintavaltansa rajoissa.

Turmassa loukkaantuneilla varusmiehillä ei ollut onnettomuuteen liittyen vaatimuksia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Syyttäjä: Raaseporin tasoristeysturman nuori varusmieskuski ei nähnyt raiteille 13 sekuntiin – välttyy kokonaan syytteiltä26.9.2018 09.29
Raaseporin turma-auton kuljettajaa epäillään rikoksesta, junamatkustaja menehtyi ehkä sairauskohtaukseen26.10.2017 17.32

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Verokone

 

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat