Viikko

”Jon olisi pitänyt suostua Laurien kosintaan” – kirjastossa ei puhuta Kauniista ja Rohkeista, vaan tyttökirjaklassikosta, joka herättää yhä tunteita

Hyvinkään kirjastossa keskustellaan

Charlotta Kivistö kertoo, että tyttökirjoista keskustellaan kirjastossa myös tulevaisuudessa.

Mia Lagström

Hyvinkään kirjastossa keskustellaan keskiviikkoiltana 6.3. Louisa May Alcottin tyttökirjaklassikosta Pikku naisia. Idea illasta sai Charlotta Kivistön mukaan alkunsa, kun Facebookissa käytiin kiihkeää keskustelua siitä, olisiko Jon – yksi kirjan päähenkilöistä – pitänyt suostua naapurinsa Laurien kosintaan.

– Se on mielestäni yksi kirjallisuuden suurimmista vääryyksistä. Olin syvästi pettynyt, ettei Jo suostunut, Kivistö naurahtaa.

Kivistön mieleen nousi ajatus kirjallisuusillasta, jossa ihmiset voisivat keskustella rakastetusta kirjasta, sen henkilöhahmoista ja käänteistä. Kivistö kertoo lukeneensa Pikku naisia ensimmäisen kerran pikkutyttönä.

– Kummitätini osti minulle Louisa May Alcottin kirjoittamat kirjat ja kannusti minua lukemaan myös muita klassikkoja, kuten L. M. Montgomeryn Anna- ja Runotyttö-kirjoja. Olen lukenut ne kaikki varmaan miljoona kertaa.

Hymyillen Kivistö pohtii, että ”1800-luvun modernismi” taisi iskeä häneen syvästi jo lapsena.

– Alcottin kirjoissa vetosi niiden tarjoama draama. Kirjoissa oli kaikki rakkaudesta suurin menetyksiin. Henkilöhahmoihin oli myös helppo samaistua. Pikku naisia -kirjassa oma suosikkini oli Jo, joka on eräänlainen oman tiensä kulkija.

Neljästä sisaruksesta ja heidän elämästään kertova Pikku naisia syntyi Yhdysvaltain sisällissodan jälkeen 1860-luvun loppupuolella. Louisa May Alcott kasvoi vapaamielisessä kulttuurisessa ympäristössä. Hänen isänsä oli opettaja, jolla oli paljon intellektuelleja ystäviä. Louisa May Alcott kiinnostui jo nuorena yhteiskunnallisista asioista, kirjallisuudesta ja kasvatusopista. Myöhemmällä iällä hänestä tuli naisasianainen ja naisten äänioikeuden puolustaja. Pikku naisia on osittain elämänkerrallinen ja kertoo Alcottin omista lapsuuden kokemuksistaan nelilapsisen sisarusparven toiseksi vanhimpana.

Kivistö kertoo vierailleensa muutamia vuosia sitten Uudessa-Englannissa Concordissa kirjailijan kodissa, jossa tämä kirjat kirjoitti.

– Nykyisin talo on pieni kotimuseo, joka on kirjan faneille todellinen pyhiinvaelluspaikka. Kaupunkina Concord vastasi kaikkia odotuksiani ja lapsuuden mielikuviani. Se on postikorttimaisen kaunis paikka.

Kivistö kertoo kokeneensa matkalla myös melkoisen yllätyksen, kun hänen miehensä kosi häntä juuri niissä samoissa maisemissa, jossa Laurie kosi Jota.

– Jo sanoi ei, mutta minä sanoin kyllä.

Kirjaston keskustelutilaisuus alkaa kolmella alustuksella. Professori Anu Lahtinen kertoo kirjan henkilöhahmojen rooleista tosielämässä ja kirjoissa. Tyttökirjatutkija ja tietokirjailija Sara Kokkonen kertoo Alcottista ja esittelee Pikku naisia -kirjan. Leena Lehto kertoo elämänfilosofiasta kirjailijan perheessä ja silloisessa Concordissa. Paikalle saapuvat myös Pikku naiset Meg, Jo, Beth ja Amy KulkuriTeatterista.

Kivistön mukaan samalla Tyttökirjaklassikot-sapluunalla toteutetaan keskiviikkona 24.4. keskustelutilaisuus L. M. Montgomeryn Anna-kirjoista Jokelan kirjastossa.

– Suunnitelmissa on, että jatkaisimme tilaisuuksia senkin jälkeen. Vastaavia tilaisuuksia voisi järjestää vaikka Jane Austenista, Enid Blytonista ja Laura Ingallsista.

Tyttökirjaklassikot

Hyvinkään pääkirjastossa (Torikatu 5) järjestetään Tyttökirjaklassikot-keskustelutilaisuus ke 6.3. klo 18. Tilaisuudessa keskustellaan Louisa May Alcottin Pikku naisia -kirjasta. Mukana keskustelussa professori Anu Lahtinen, tyttökirjatutkija ja tietokirjailija Sara Kokkonen, Leena Lehto sekä tietenkin Meg, Jo, Beth ja Amy March Hyvinkään KulkuriTeatterista. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

"Pidän taioista ja taikajuomista, olen taiallinen ihminen" – Harry Potter -päivä valtasi Hausjärven kirjaston23.2.2019 16.21
Vuoden 2019 Runeberg-palkinto Heikki Kännön Sömnölle – "palauttaa uskon tarinoiden ikivanhaan mahtiin", raati perustelee5.2.2019 13.00
Suomalaisten miesten yksinäisyys pysäytti – riihimäkeläiseltä Pirkko Arolalta kaksi esikoisromaania: yksinäisyydestä ja avioliitosta.25.9.2018 07.05

Etusivulla nyt

Uusimmat: Viikko

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat