Puheenaihe

Satoja ajoaikarikkeitä raskaassa liikenteessä – Poliisi: "Muutosta parempaan ei ole tapahtunut"

Kuvituskuva.

Anton Soinne

Poliisin viime viikolla suorittamassa raskaan liikenteen valvonnassa todettiin 246 ajo- ja lepoaikarikkomusta.

– Pitää olla erityisen huolissaan siitä, että niin tehostetun valvonnan havaintojen kuin kentältä tulleiden raskaan liikenteen valvojien viestien mukaan ajo- ja lepoaikarikkeiden määrä on edelleen kohtuuttoman suuri. Muutosta parempaan ei ole tapahtunut, poliisihallituksen poliisitarkastaja Kari Onninen sanoo.

Suhteellisesti suurin muutos aiempiin valvontajaksoihin verrattuna oli tarkkaavaisuutta haittaavien seikkojen suuri määrä ajaessa. Haittatekijöitä olivat esimerkiksi puhelimen tai tabletin käyttäminen ajon aikana sekä näkyvyyttä estävät esineet ohjaamossa.

Tarkkaavaisuutta haittaavat seikat olivat myös tällä kertaa valvonnan erityiskohteena, ja seuraamuksia niistä jaettiin 48 tapauksessa.

Raskaan liikenteen matka jouduttiin valvontaiskun aikana keskeyttämään kokonaan 14 tapauksessa vikojen takia. Seuraamuksia epäkuntoisuuksista kirjattiin 53.

Lisäksi seuraamuksia määrättiin kuorman varmistamiseen (48), kuljettajan ja ajoneuvon asiapaperirikkomuksiin (24) sekä ylikuormiin (21) liittyen.

Valvontajakson aikana tarkastettiin yhteensä 1 566 raskasta ajoneuvoa, joista kotimaisia oli 1 310 kotimaista ja ulkomaalaisia 242 ulkomaista. Tarkastettuja linja-autoja oli 14.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat