Vaalikoneemme on nyt avattu!

Puheenaihe

Lämpöjakso kiihdyttää lumien sulamista – tällainen on Uudenmaan tulvariski

Helmikuussa useat tiet Uudellamaalla ovat tulvineet massiivisista sulamisvesien määrästä. Tämä kuva on Espoon Karhusuolta. 

Felix Saarinen / lukijan kuva

Viime viikonlopun runsaat vesisateet käynnistivät Uudellamaalla lumen sulamisen ja lisäsivät jokien virtaamia jonkin verran. Vedenpintojen nousut olivat keskimäärin noin puoli metriä. Myös luonnontilaisten järvien vedenpinnat kääntyivät nousuun. 

Sen sijaan alkuviikon viileämpi sääjakso pysäytti lumen sulamisen ja käänsi vedenpinnat laskuun. Ilman lämpeneminen loppuviikosta kiihdyttää sulamista ja nostaa vesistöjen vedenkorkeuksia lähelle tulvalukemia.

Lumen vesiarvo Uudenmaan alueella on ollut korkeimmillaan noin 50 prosenttia suurempi verrattuna kevään keskimääräisiin maksimeihin. Sääennusteen perusteella arvioituna lumen sulaminen jakautuu kuitenkin useampaan jaksoon ja ajoittaiset viileämmät päivät tasoittavat tulvahuippua huomattavasti.

Lisäksi helmikuun loppupuolen säästä ennustetaan vähäsateista. Vesistöennusteiden perusteella kevään tulvakorkeudet jäävät verraten mataliksi.

Uudellamaalla olevien säännösteltyjen järvien vedenpintoja on laskettu lisäämällä juoksutuksia, jolloin niissä on enemmän varastotilaa sulamisvesiä varten. Osa järvistä oli jo muutenkin tavanomaista alempana viime kesäisen kuivuusjakson jäljiltä. 

Lohjanjärven ja Hiidenveden vedenpinnat ovat nyt noin 20 senttimetriä ajankohdan keskiarvoa alempana. Näiden järvien vedenpinnan oleellinen nosto voidaan aloittaa säännöstelymääräysten perusteella vasta huhtikuun alusta. 

Vantaanjoen latvajärvien Hirvi-, Suoli- ja Kytäjärven säännöstelyissä on luvanhaltija ottanut käyttöön uuden luvan mukaiset säännöstelymääräykset, joiden perusteella kevään vedenpintojen alentaminen voidaan tehdä joustavasti ennusteisiin pohjautuen. 

Hirvijärven pinta on tosin ollut tavanomaista alempana viime syksystä lähtien. Pitkähkö sulamisjakso helpottaa juoksutusten suunnittelua. Järvien pinnat nousevat todennäköisesti normaaleihin kevätkorkeuksiin.

Jäät Uudenmaan vesistöissä ovat olleet tavanomaista ohuempia. Lisääntyvät virtaukset ja lämpenevä sää heikentävät jääkantta nopeasti. 

Jäällä liikkumisessa tulee olla erityisen varovainen. Virtapaikat ovat jo osin sulia tai niissä oleva jääkansi voi olla vaarallisen ohut.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Suomalainen sääilmiö: talvi lyhentyi ja lumipeite ohentui – näin tämä vuosi tekee poikkeuksen14.2.2019 18.55

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Vaalikoneemme on nyt avattu!

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat