Puheenaihe

Lähitaksin autoille yhteinen hintakatto – näin muutos näkyy asiakkaalle

Lähitaksin kyydeillä on jatkossa hintakatto. Kuvituskuva. 

Toni Forssell / arkisto

Yksi viime kesän liikennelakiuudistuksen seurauksista oli saman liikemerkin alla toimivien taksiyrittäjien yhteishinnoittelun kielto, mikä aiheutti kuluttajille vaikeuksia ennakoida matkan hintaa.

Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) on nyt tarkastanut kantansa, ja Lähitaksi Oy velvoittaa tästedes kaikki sen liikemerkin kautta tilatut autot noudattamaan yhteistä enimmäishintaa. 

KKV:n mukaan enimmäishinnoittelusta saatava kuluttajahyöty edellyttää lähtökohtaisesti, että enimmäishintalupausta sovelletaan kaikkiin samalla tavaramerkillä tarjottuihin kyyteihin. 

– Tämä on järkevä lain tulkinta, joka selkeyttää kuluttajan kannalta tilannetta. Vaikka hintayhteistyö on pääsääntöisesti yhä kiellettyä kilpailijoiden kesken, kuluttaja ei välttämättä koe saman välityspalvelun kautta tilattuja autoja kilpailijoiksi, arvioi Lähitaksi Oy:n toimitusjohtaja Juha Pentikäinen.

Lähitaksin julkaisema enimmäishinnoittelu ulottuu koskemaan kaikkia Lähitaksin liikemerkin alla tarjottavia kuljetuksia, eli tilattujen kuljetusten lisäksi muun muassa taksiasemalta tai vaikkapa kadun varresta lähteviä kuljetuksia.

– Lähitaksin kanssa palvelusopimuksen tehneillä yrittäjillä on kuitenkin aina oikeus halutessaan alittaa Lähitaksin ilmoittama enimmäishinta, Pentikäinen muistuttaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat