Viikko

Viikon tyyli: Minna Vähä-Pietilä keventää mustia vaatteita huiveilla ja koruilla

Minna Vähä-Pietilän mukaan pukeutumisessa tärkeintä on mukavuus ja rentous. – Vaatteen on tunnuttava hyvältä. Viimeisen kolmen vuoden aikana olen oppinut koiran myötä arvostamaan myös lämpimiä ja sateelta suojaavia ulkoiluvaatteita.

Mia Lagström

Riihimäkeläinen Minna Vähä-Pietilä miettii tovin, kun kysyn, miten hän luonnehtisi omaa tyyliään.

– En tiedä, onko minulla mitään erityistä tyyliä. Pidän mustasta, joten omistan paljon mustia vaatteita.

Kokomustassa hän ei sentään kulje. Ilmettä tummaan lookiin tuovat värikkäät huivit tai näyttävät hopeiset korut, joiden ei hänen mukaansa tarvitse olla aitoja.

– Arvostan käsityötä ja katselen mielelläni koruliikkeiden ikkunoita ja kuvastoja, mutta useimmiten hankin rihkamaa. Nämä sormukset ovat minulle hyvin rakkaat, vaikka ne maksoivat vain pari euroa, hän esittelee korujaan.

Vähä-Pietilän arkiasu koostuu isoista löysistä paidoista, legginseistä ja pitkävartisista saapikkaista. Iän myötä hän on oppinut arvostamaan mukavia ja rentoja vaatteita. Vaatteet eivät saa puristaa ja kiristää, vaan niissä on oltava mukava olo.

Perusvaatteiden lisäksi vaatekaapista löytyy useita esiintymisasuja. Useissa kokoonpanoissa vuosien saatossa laulanut Vähä-Pietilä kertoo valitsevansa keikkavaatteensa esitettävän musiikin mukaan.

– Kun lauloin Billy and The Balls -bändissä, pukeuduimme musiikkityylimme mukaan ruutupaitoihin ja farkkuihin. Rokimmille keikoille sopivat keinonahkahousut ja kasarityyliselle keikalle ajan hengen mukaiset vaatteet.

Uutta hänen vaatekaapissaan ja eteisessään ovat ulkoiluvaatteet, joita alkoi kertyä kolme vuotta sitten, kun Vähä-Pietilä hankki ensimmäisen koiransa.

– Sitä ennen minulla ei ollut minkään maailman ulkoiluvaatteita tai lenkkareita. Nykyisin osaan arvostaa lämpimiä pipoja, tuulipuvun housuja ja sadetta pitäviä takkeja. Voi rämpiä sinne, minne koiran kuono näyttää. Ulkonäöllä ei ole siinä tilanteessa mitään merkitystä.

Hymyillen Vähä-Pietilä kertoo hankkineensa tänä talvena myös ensimmäistä kertaa nastoilla varustetut ulkoilukengät. Vielä muutama vuosi sitten moiset kengät eivät olisi tulleet edes mieleen.

– Ennen minulle riitti juhlasaapikkaiden yksi piikki.

Mikään himoshoppailija Vähä-Pietilä ei ole, pikemminkin päinvastoin.

– Ostan vaatteita todella harvoin, vaikka vaateet kivoja ovatkin.

Vaatehankintansa hän tekee suurimmaksi osaksi kirpputoreilta. Nettikaupoista voi tilata ulkoiluvaatteita, mutta ei muuta. Varsinkin kengät on lähes mahdoton ostaa netin kautta.

– Malleja on paljon erilaisia, joten niitä on päästävä sovittamaan ennen ostopäätöksen tekemistä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Viikko

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat