Viikko

Viikon tyyli: Kynsitaiteilija rakastaa korkokenkiä ja kylmiä värejä

Sähkönsininen paita on yksi Sarita Frimanin suosikkivaatteista. – Käytän vaatteita harvoin loppuun. Kun kyllästyn johonkin, laitan sen kiertoon. Tämä pusero minulla on ollut kuitenkin jo kauan.

Mia Lagström

Hyvinkääläinen Sarita Friman kuvailee omaa pukeutumistyyliään räväkän naiselliseksi. Kynsitaiteilijana työskentelevän Frimanin tyyliin kuuluu myös räväkkä kampaus, meikki sekä tietenkin näyttävät kynnet.

– Minulla on ollut aina kotkankynnet, hän kertoo hymyillen.

Vaatteissa tärkeintä on väri. Mieluisimpia ovat kylmät värit: pinkki, lila, sininen.

– Teen vaatekaupassa ensimmäisenä yleissilmäyksen. Jos mieluisia värejä ei näy, en ala kollaamaan rekkejä, vaan menen muualle.

Vaatteiden tulee olla näyttäviä ja persoonallisia ja niissä tulee olla aina joku silmään pistävä juju.

– Toki minulta löytyy ihan tavallisiakin vaatteita. Kotona tykkään olla verkkareissa. Suosin myös vaatteita, jotka ovat helposti pestäviä ja sellaisia, ettei niitä tarvitse silittää. Vaikka haluan näyttävää, arvostan myös käytännöllisyyttä.

Tänään Friman on pukeutunut sähkönsiniseen ohueen puseroon, nahkajäljitelmälegginseihin ja korollisiin saapikkaisiin.

– Olen hulluna kenkiin ja käytän lähes aina korkokenkiä. Korkeakaan korko ei ole hankala, jos kenkä on muotoiltu hyvin ja se istuu hyvin jalkaan. Löytyy kaapistani myös hutiostoksia ja istumakenkiä, joilla ei todellakaan kävellä.

Friman tunnustaa omistavansa todella paljon vaatteita. Tälläkin hetkellä viisi isoa säkillistä vaatteita odottaa kirpputorille viemistä.

– Käytän vaatteita harvoin loppuun. Kun kyllästyn johonkin, laitan sen kiertoon.

Vaatteita Friman kertoo ostavansa harvoin, mutta silloin kun hän ostaa, ostaa hän paljon kerralla. Valtaosa hankinnoista on ulkomailta. Suomen ketjuliikkeet tekevät vaatehankinnat pitkälti trendien ja muotivärien mukaan. Jos pinkki ei ole muodissa, on sitä lähes mahdotonta löytää. Ulkomailla tarjonta on runsaampaa. Saa värikästä ja erilaista. Mitään erityistä vaateparatiisia hänellä ei ole.

– Eniten olen käynyt Amerikassa. Suosikkipaikkoja ovat Kalifornia ja Florida, jonne lähden taas helmikuussa. Olen pitkään etsinyt itselleni uutta toppatakkia, mutta en ole löytänyt mieluisan väristä. Ehkä löydän sen sieltä.

Toppatakin ostaminen Floridasta kuulostaa haasteelliselta.

– Floridassa myydään myös talvivaatteita. He käyvät laskettelemassa, ja siellä on ihan samat kausivaihtelut kuin muuallakin, Friman kertoo.

Vaateostoksilla

Laadukas vaate ei veny, vanu eikä nyppyynny. Tutki kangasta läheltä, mikäli kuidun päät pörröttävät, nyppyyntyy vaate helpommin. Tutki vaatteen hoito-ohjetta. Kuinka usein vaatetta tulee käytettyä, jos se vaatii käsinpesua. Purista kangasta nyrkkiin. Helposti rypistyvä tietää hommia silitysraudalle.

Ennen vaatteen ostamista kannattaa kurkata myös ”konepellin alta” eli kääntää vaate nurin ja tarkastaa, ovatko saumat suorassa ja hyvin kiinni. Mitä lyhyempi tikki, sen kestävämpi on vaate. Nopeassa halpatuotannossa tikit ovat pitkiä, tahti ripeä ja jälki sen mukaista.

Lähde www.sujuvampiarki.fi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Viikko

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat