Vaalikoneemme on nyt avattu!

Viikko

Viikon laji: Pöytätenniksen harrastusmäärät kasvussa

Lajissa kehittyminen vaatii ahkeraa harjoittelua. Pelata voi myös omaksi ilokseen.

Pöytätennis käy kuntoilusta. – Treenien jälkeen on paita taatusti märkä. Lajissa on hienoa, että sitä voi pelata omaksi iloksi kuntoilumielessä tai suunnata kisauralle. Kilpailuja on Suomessa kaikentasoisille pelaajille, myös aloittelijoille, Ari Valtonen Hyvinkään Urheilutovereista kertoo.

Mia Lagström

Pingispallo singahtelee pöydällä sellaista vauhtia, ettei perässä tahdo pysyä.

– Pöytätennis on olympialaji ja yksi maailman vaikeimmista pallopeleistä, Hyvinkään Urheilutovereiden (HUT) varapuheenjohtaja Ari Valtonen kertoo.

Laji on nopea ja vaatii hyvää fysiikkaa. Oman haasteensa tuovat kierrepallot. Pitää olla pelisilmää ja on osattava lukea vastapelaajaa. Valtonen kuitenkin toppuuttelee, ettei laji ihan mahdoton ole. Mukaan treeneihin voi tulla, vaikka ei olisi aiempaa kokemusta.

– Pöytätennistä voi pelata myös omaksi iloksi, ajankuluksi tai kuntoilumielessä. Se tekee lajista hienon. Jokainen voi pelata sitä omalla tasollaan.

Valtonen on pelannut pöytätennistä 17-vuotiaasta lähtien. Hänen paras sijoituksensa on pronssia veteraanien SM-kisoissa vuonna 2003. Nykyään kilpaileminen on jäänyt, mutta edelleen pallo pomppii useita kertoja viikossa.

Lajissa kehittyminen vaatii ahkeraa harjoittelua. Haastavuus ja pitkäjännitteisyys voi olla yksi syy, miksi nuoria pelaajia on vaikea saada lajin pariin. Valtaosa seuran 30 jäsenestä on tällä hetkellä ikääntyviä. Täysin masentuneita lajin puolesta ei kuitenkaan olla. Pöytätennis on pikkuhiljaa nostamassa jälleen suosiotaan.

– Pöytätennis oli valtavan suosittua 1970–1980-luvulla. Sitten tuli notkahdus. Vuodesta 2010 harrastajien määrä on ollut kasvamaan päin ja myös nuoria on saatu lajin pariin, mikä on hyvä asia.

Valtonen suosittelee lajia lämpimästi. Paitsi että se on haastavaa, se on myös valtavan hauskaa.

– Katso noita pelaajia, kaikki hymyilevät.

Pöytätenniksen aloittaminen on helpompaa, jos on harrastanut aiemmin jotain muuta palloilulajia. Nimensä mukaisesti pöytätennis on hyvin lähellä tennistä.

– Kämmenlyönti on lähes täysin samanlainen kuin tenniksessä. Rystylyönti eroaa. Pöytätenniksessä se lyödään kehon edestä eikä sivulta.

Lajin pariin pääsee ottamalla yhteyttä Hyvinkään Urheilutovereihin. Lajia voi käydä kokeilemassa treeneissä ilmaiseksi.

– Omaa mailaa ei tarvitse ensimmäisillä kerroilla olla. Sen saa lainaan. Jos innostuu, neuvomme mailan hankinnassa.

Paikan päällä neuvotaan pelin alkuun ja opetetaan peruslyönnit. Hyvinkään Urheilutovereissa pääsee harrastamaan pöytätennistä sekä omaksi iloksi sekä kilpailumielessä. Seuralla on neljä joukkuetta, jotka kilpailevat tällä hetkellä 2–5 divareissa.

Treenejä neljästi viikossa

Hyvinkään Urheilutoverit järjestää pöytätennistreenejä Hyrian liikuntasalissa (Karankatu 3 A, Hyvinkää) ma klo 18.30–20.30, ti klo 16–18 ja ke klo 19.30–21.30 sekä Martinhallin (Martintorinkuja 2, Hyvinkää) ylätasanteella pe klo 16.30–18.30. Seuran jäsenmaksu on koko vuodelta (syys- ja kevätkausi) 50 euroa. Mukaan treeneihin sisäpelivarusteet ja -kengät. Seura tarjoaa pallot. Alkuun pääsee kokeilemaan seuran mailalla. Paikan päällä neuvotaan oman mailan hankkimisessa.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Viikko

Vaalikoneemme on nyt avattu!

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat