Viikko

Metallimuusikot tarttuivat akustisiin perinnesoittimiin – tuloksena folkbändi Uinuos

Kaikki Uinuos-bändin käyttämät soittimet ovat akustisia, joukossa mm. sello, jouhikko ja kantele. Tero Kalliomäen ja Aapo Romun mukaan akustiset, perinteiset soittimet tuovat musiikkiin hienon soundin.

Mia Lagström

Mitä mahtaa tapahtua, kun yhdistetään pitkän uran tehneet metallimuusikot, suomalainen mytologia ja bändeissä harvemmin käytetyt soittimet, kuten kantele, jouhikko, sello ja noitarumpu? Uinuos-bändin synkkä ja perimystinen folk liikauttaa jotain perimmäistä mielen syvyyksissä.

– Laulumme kertovat asioista, joista on laulettu jo muinaissuomen aikana, mutta jotka resonoivat vielä tänäkin päivänä. Ne kertovat tarinoita vahvasta ja melankolisesta kansasta, kuolemasta, elämästä, synninteosta, peloista ja kaipuusta, bändin laulaja Ines Lukkanen kuvailee.

Lukkasen ja kitaristi Tero Kalliomäen perustama Uinuos syntyi halusta kokeilla jotain erilaista. Vaikka metallimusiikki on edelleen lähellä sydäntä, on välillä kiva tarttua uusiin haasteisiin. Ja niitähän on riittänyt. Kalliomäki kertoo opetelleensa bändiä varten soittamaan jouhikkoa.

– Jouhikko on ikivanha perinnesoitin. Useimmissa kielisoittimissa on otelauta, mutta jouhikkoa soitetaan koskettelemalla kieliin.

– Pirullisen vaikea soitin, bändin sellisti Aapo Romu kuvailee.

Jouhikossa kiehtoo Kalliomäen mukaan sen riipivän hieno soundi. Siinä on enemmän syvyyttä kuin kitarassa. Oman hienon soundinsa bändin musiikkiin tuo myös Aslak Tolosen soittama kantele.

– Kantele on lumoava soitin. Aslak on saanut jopa kaljakuppilan hiljenemään soitollaan, Kalliomäki kertoo.

Varsin mieluisa kokoonpano Uinuos on myös klassisen musiikkitaustan omaavalle sellisti Aapo Romulle.

– Olen tehnyt yhteistyötä eri metallibändien kanssa jo viidentoista vuoden ajan. Metallibändeissä sellisti usein vain komppaa tai soittaa soolo-osuuksia. Tässä pääsee hyödyntämään selloa ihan eri tavalla.

Ajatus akustisesta folkbändistä oli muhinut Kalliomäen mielessä jo useita vuosia. Alulle bändi laitettiin vuonna 2015.

Esikoisalbuminsa Walakiat Uinuos julkaisi digitaalisesti 21. joulukuuta. Fyysinen levy ilmestyy tammikuun aikana. Kappaleet syntyivät Kalliomäen mukaan varsin helposti.

Myös Tolonen sävelsi yhden kappaleen ja Romu yhden. Eniten aikaa vei sanoitusten tekeminen.

– Ines on tottunut sanoittamaan englanniksi, joten suomeksi kirjoittaminen oli hänelle uutta. Sanoitukset ovat myös varsin runollisia, joten en ihmettele, että aikaa kului, Kalliomäki kertoo.

Keikkoja kokoonpano on tehnyt vuosien saatossa harvakseltaan. Viime vuonna niitä oli ainoastaan kaksi.

– Suunnitelmissa on, että jotain keikkoja voisi nyt tehdä, kun levykin on julkaistu, Romu lupaa.

Walakiat

Uinuos on synkkää ja mystistä folkia soittava kokoonpano, joka sai alkunsa vuonna 2015.

Bändin perustajat laulaja Ines Lukkanen ja kitaristi Tero Kalliomäki ovat tulleet tunnetuksi muun muassa metalliyhtye Embassy of Silencestä. Bändin sellisti Aapo Romu on tehnyt yhteistyötä viidentoista vuoden ajan usean eri metallibändin kanssa. Lisäksi bändissä vaikuttavat Aslak Tolonen (kantele), Teppo Tirkkonen (kurkkulaulut, taustalaulut, didgeridoo) ja Moilu Moilanen (perkussiot). Viulua levyllä soittavat Lotta Ahlbeck ja Olli Sinisalo.

Uinuos julkaisi debyyttialbuminsa Walakiat 21.12.2018.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Viikko

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat