Paikalliset

Joululauluja isoille ja pienille Hyvinkään kirkossa lauantaina – lasten ja nuorten kuorojen solistina Kristiina Brask

Hyvinkään kirkossa soi heleä joulumusiikki lauantaina 15. joulukuuta kello 17. Asialla ovat seurakunnan lapsi- ja nuorisokuorot solisteineen.

Arkisto / Ari Peltonen

HYVINKÄÄ | Lauantaina 15.12. kello 17 kannattaa hankkiutua koko perheen kanssa Hyvinkään kirkkoon.

Siellä saa kuunnella jouluista musiikkia pienten ja isojen makuun.

Esiintymässä ovat Hyvinkään seurakunnan lapsi- ja nuorisokuorot, solistinaan laulaja Kristiina Brask.

Kuoroja johtaa Marjut Sipakko.

Laulajat esittävät sekä perinteisiä että uudempia joululauluja soitinyhtyeen säestyksellä.

Konserttiin on vapaa pääsy. Käsiohjelma maksaa 10 euroa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Pienille enkeleille on paikkoja auki Janakkalassa – laulavaksi enkeliksi pääsee menemällä harjoituksiin27.11.2018 13.35
Naiskuoro Solinalla joulukonsertti maanantaina Hyvinkään kirkossa – suomalaisia sävelmiä ja ulkomaanterveisiä 1300-luvulta7.12.2018 21.40
Joululaulut soivat Hyvinkään kirkossa lauantaina – Mika Ikonen, Lotta Virtanen ja kaverit tekevät yhdessä hyvää4.12.2018 19.45

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat