Paikalliset

Aamupostin ja muiden lehtien jakelussa ongelmia – osa Early Birdin jakajista keskeytti työnsä Hyvinkäällä ensimmäisenä päivänä

HYVINKÄÄ| Sanomalehti Aamupostin Hyvinkään painoksen jakelu myöhästyi tiistaina osalla jakelualueista.

Vaikka lehtiä jaettiin vielä päivällä, kaikille tilaajille Aamupostia ei saatu jaettua tiistain aikana. Tämän vuoksi Aamupostin Hyvinkään painoksen näköislehti on nyt luettavissa maksutta.

Tiistain lehden pääset lukemaan tästä.  Keskiviikon numero löytyy puolestaan täältä.

Kyseessä oli ensimmäinen aamu, jolloin lehden jakoi jakeluyhtiö Early Bird. Early Birdin jakelusta vastaavan Riku Punkkisen mukaan jakelu ajautui vaikeuksiin Hyvinkäällä, koska joukko jakajia jätti lehtien jakamisen kesken tiistaina aamuyöstä. Jaettavien lehtien joukossa oli Aamupostin lisäksi muun muassa Helsingin Sanomia.

– Tämä tuli meille täytenä yllätyksenä. Emme tässä vaiheessa tienneet, mitä alueita oli ehditty jakaa ja mitä ei. Myös osa avaimista oli vielä työnsä lopettaneilla jakajilla, Punkkinen sanoo.

Avuksi hälytettiin jakajia muilta alueilta, muun muassa Järvenpäästä. Osa pääsi kuitenkin paikalle vasta aamuruuhkassa, mikä osaltaan hidasti työtä, Punkkinen sanoo.

Early Bird on järjestänyt korvaavia jakajia Hyvinkäälle koko tiistaipäivän ajan.

– Vielä päivässä tai parissa tilannetta ei saada normalisoitua, mutta pyrimme minimoimaan haitat mahdollisimman nopeasti, hän lupaa.

Vielä päivässä tai parissa tilannetta ei saada normalisoitua, mutta pyrimme minimoimaan haitat mahdollisimman nopeasti, jakeluyhtiö sanoo.

Osa jakeluongelmista selittyy myös sillä, että uudella jakeluyhtiöllä ei ole sisäänpääsyä kerrostalon rappuun. Näiden taloyhtiöiden pihoille yhtiö on toimittanut jakelulaatikoita.

– Laatikoita on nyt noin 50 taloyhtiön pihapiirissä. Heti, kun saamme avaimet, laatikot poistetaan ja lehdet jaetaan normaalisti, Punkkinen sanoo.

Näistä taloyhtiöistä Punkkinen toivoo sähköpostia osoitteeseen [email protected] mahdollisimman pikaisesti.

Sanoman itsenäisten jakajien Early Bird -verkosto on vastannut jo aiemmin muun muassa Helsingin Sanomien ja Keski-Uusimaan jakelusta Mäntsälässä, Tuusulassa, Keravalla ja Järvenpäässä sekä sanomalehti Länsi-Uusimaan jakelusta osassa läntisen Uudenmaan kunnista.

Mikäli jakeluongelmat jatkuvat keskiviikkona tai torstaina, lukijan kannattaa edelleenkin tehdä jakeluhäiriöilmoitus.

Jakeluhäiriöstä voit jättää nopeimmin palautteen verkkosivuilta osoitteessa www.aamuposti.fi/jakelu. Sieltä palaute ohjautuu suoraan Early Birdille. Sähköpostilla palautetta voi lähettää osoitteeseen [email protected]

Hyvinkäällä jakeluasioissa palvelee myös Aamupostin asiakaspalvelu numerossa 09 2730 0200 (pvm/mpm) arkisin klo 8–16. Lisäksi lehden konttoriin (Kauppalankatu 7-11) on varattu ylimääräisiä lehteä noudettaviksi.

Muistathan, että lehti ei ilmesty 7.12.

Aamuposti ilmestyy tällä viikolla myös poikkeusaikataululla, sillä itsenäisyyspäivän vuoksi lehteä ei julkaista perjantaina 7.12.

Verkossa Aamuposti seuraa kuitenkin uutisia myös itsenäisyyspäivän ajan.

Lisää aiheesta

Aamupostin varhaisjakaja vaihtui tänään Hyvinkäällä4.12.2018 05.54

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat