Viikko

Seimiyö-konserttissa kuullaan rakastetuimpia joululauluja: ”Minuun kolahtaa se herkempi puoli”

Seimiyö tarjoaa rakastettuja jouluklassikoita.

Seimiyö-konsertin ohjelmistosta vastaavat Mikko Iivanainen, Maria Kalaniemi, Timo Alakotila ja Johanna Iivanainen. – Joskus asiat loksahtavat niin hyvin yhteen - kunnioitus ja aito lämmin läsnäolo on aistittavissa kaikkien jäsenten välillä, ja se tuntuu ainutlaatuiselta, Johanna Iivanainen kuvailee nelikon yhteistyötä.

Tanja Ahola

Joulun lämpö ja tunnelma syntyvät yhdessäolosta. Sitä tarjoilee kaikin puolin Seimiyö-joulukonsertti, joka yhdistää jazzvivahteisesta musiikistaan tunnetut Johanna ja Mikko Iivanaisen sekä kansanmusiikkipuolella vaikuttaneiden Timo Alakotilan ja Maria Kalaniemen.

Nelikko teki viime vuonna kolme yhteistä joulukonserttia. Nyt ne saavat jatkoa 11 konsertin verran.

– Parhaamme teemme, että toisimme jouluiloa ihmisille, Mikko Iivanainen sanoo ja kertoo löytäneensä joulumusiikin vasta-aikuisiällä.

Joulumusiikki herättää Iivanaisessa herkkiä ajatuksia.

– Joulu merkitsee rakkautta. Josko silloin ihmiset voisivat luopua hetkeksi egoistisesta oman edun tavoittelusta ja miettiä, voisiko sitä auttaa muita.

Parhaiten Iivanaisen korvissa soljuu tunnelmallinen joulumusiikki, kuten Varpunen jouluaamuna.

– Onhan se surullinen kappale, mutta siinä on myös toivoa. En ole koskaan oikein tykännyt rallattelevista, iloisista joululauluista, kuten Porsaita äidin oomme kaikki. Ei niissä mitään vikaakaan ole, mutta ne eivät herätä sielussa värinöitä. Minuun kolahtaa se herkempi puoli.

Seimiyö-konsertissa kuullaan perinteisiä suomalaisia joululauluja, niitä rakastetuimpia, kuten Varpunen jouluaamuna, Heinillä härkien kaukalon ja Me käymme joulun viettohon.

Joukossa on myös muutama englanninkielinen laulu. Kappaleiden sovituksesta ovat vastanneet Timo Alakotila ja Mikko Iivanainen.

Melodiaa ja sanoituksia ei sovituksissa lähdetty muuttamaan.

– Alkuperäistä kunnioittaen. Lähinnä kyse on harmonioista, joiden kautta niistä on saatu omanlaisia, Iivanainen kertoo.

Seimiyö- joulukonsertti

Laulaja Johanna Iivanaisen, kitaristi Mikko Iivanaisen, harmonikkataiteilija Maria Kalaniemen ja pianisti Timo Alakotilan yhteistyö käynnistyi 2017.

Johanna ja Mikko Iivanainen ovat vaikuttaneet jazz-musiikin saralla ja Maria Kalaniemi ja Timo Alakotila kansanmusiikin. Maria Kalaniemi sai viime tiistaina Valtion taidetoimikuntien valtionpalkinnon.

Seimiyö-konsertti Kaukasten juhlatalolla (Jokipadontie 6, Hyvinkää) 8.12. klo 18. Liput www.lipputoimisto.fi.

Konsertista voi ostaa myös nelikon tuoreen Seimiyö-joulualbumin.

Lisää aiheesta

”Ei ole olemassa yhtä tiettyä reseptiä” – Seimiyö-konsertti Kaukasissa13.12.2017 09.35
Timotei-kuoron esiintyy lapsi- ja nuorisokuoron kanssa – joulukonsertista käynnistyy joulunodotus5.12.2018 04.30
Kide-kuoro vaeltaa Tallin seimen kautta Tontun luokse ja tähtiin – joulukonsertti Vanhassa kirkossa launtaina28.11.2018 15.36
Laulava Joulukortti kerää varoja lähetyslentotyölle Keniassa – vuosi alkaa musiikilla Ryttylän kirkossa20.12.2017 00.00
Diandra täytti Hyvinkään kirkon – joulukonsertissa kuultiin upeita tulkintoja10.12.2017 21.02

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Viikko

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat