Puheenaihe

Ylen Pasilan toimituksista katkaistiin lämmöt – nähdäänkö uutistenlukija illalla toppatakki päällä?

Kaukolämmönjakelu katkaistiin aamulla Pasilasta. 

Johanna Erjonsalo

Helsingin Pasilassa sijaitsevat Yleisradion toimitilat ovat parhaillaan ilman kaukolämpöä.

Energiayhtiö Helen katkaisi lämmöt teknisten töiden vuoksi aamulla kello 9 Pasilan alueella. Lämmönjakelun on määrä palata normaaliksi kello 21 aikaan.

Vaikka sisälämpötila voi päivän aikana Ylen studioissa jonkin verran laskea, ei illan pääuutislähetyksen uutistenlukijan tarvitse esiintyä tv-katsojille karvalakki päässä, sanoo päällikkö Veli-Matti Uotinen Ylen toimitilapalveluiden yksiköstä.

Uotisen mukaan lämpöjen katkaisuun osattiin varautua, sillä tieto siitä tuli etukäteen.

– Tämähän koskee laajempaa aluetta kuin vain Yleä. Me varauduimme nostamalla yöllä sisälämpötilaa ja varastoimme lämpöä sillä tavoin seiniin. Kaiken varalta meillä on myös sähkölämmittimiä. Lähetysstudiossa lämpöä syntyy myös laitteista, Uotinen sanoo.

Toimitilapäällikkö kiittelee Heleniä siitä, että lämpöjen katkaisusta kerrottiin hyvissä ajoin.

Pari vuotta sitten lämmöt katkesivat Pasilassa ilman ennakkovaroituksia, kun kaivutöissä sattui vahinko.

– Silloin tapauksesta selvittiin ilman, että lämpötila laski liian alhaiseksi, Uotinen muistelee.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat