Viikko

Joulupukin lahjakone hajosi – pukki tarvitsee apujoukkoja Riihimäen joulunavauksessa

Joulunavaus Granitin aukiolle toivotaan väkeä sunnuntaina.

Tiina Latikan mukaan joulun lämpö ja tunnelma syntyvät yhteisöllisyydestä. – Siksi toivomme, että mahdollisimman moni kaupunkilainen tulisi mukaan tunnelmoimaan joulukadun avajaisiin. Joulukadun avajaiset järjestetään Granitin aukiolla kello 15-18.

Mia Lagström

Huonoja uutisia. Joulupukin lahjakone on mennyt rikki.

Jotta joulu pelastuisi ja lapset saisivat lahjansa, toivotaan kaupunkilaisia saapumaan Riihimäen Granitin aukiolle sunnuntaina 2.12. kello 15 joulupukin avuksi korjaamaan lahjakonetta, Riihimäen Yrittäjien puheenjohtaja Tiina Latikka tiedottaa.

Riihimäen joulukadun avajaiset tarjoavat mukavaa tekemistä koko perheelle. Joulupukin lahjakoneen korjaushommien lisäksi Granitin aukiolla on tanssi- ja voimisteluesityksiä, jouluisia rasteja sekä muuta iloista toimintaa.

Paikalle saapuvat myös Riihimäen Mieslaulajat ja Ukulikat. Myynnissä on makkaraa, riisipuuroa ja glögiä.

Mari Kaasinen Ukulikoista vetää yhteislaulua, joten kaikki pääsevät nauttimaan joululaulujen laulamisesta. Mitä enemmän väkeä, sitä komeammin laulu kaupungilla kaikuu, Latikka sanoo.

Ohjelmaa on myös Majakan sisällä kello 10–18. Tanssistudio Dance Art muuttuu Joulumaailmaksi, jossa pääsee seikkailemaan kahden euron pääsymaksun hintaan.

Majakassa on myös ongintaa ja kasvomaalausta. Majakan Vartija lakitetaan kello 11. Majakan molempiin kerroksiin levittäytyy kirpputori. Omia tavaroitaan voi tulla myymään maksutta.

Myös osa keskustan ravintoloista, kahviloista ja putiikeista on avoinna kello 12 alkaen.

Latikan mukaan joulu on aikaa, jolloin nautitan yhdessäolosta muiden ihmisten kanssa. Siksi yhteisöllisyys ovat vahvasti läsnä myös Riihimäen joulukadun avajaisissa.

Toiveena on, että mahdollisimman moni kaupunkilainen kokoontuisi joulukadun avajaisiin nauttimaan muiden kaupunkilaisten seurasta ja jouluisesta tunnelmasta.

– Koko tapahtuma syntyy yhdessä tehden. Esimerkiksi joulukulkuetta ei seurata tänä vuonna kadunvarrelta, vaan siihen pääsevät ottamaan osaa kaikki paikalle saapuvat. Kulkue lähtee vanhalta torilta klo 17 ja kulkee Hämeenkatua pitkin Granitin aukiolle. Mukaan voi ottaa lyhdyn sekä päähän tonttulakin.

Tapahtuman päätteeksi Granitin aukiolla luetaan lasten kirjoittama joulurauha. Tapahtumasta saadut tulot käytetään riihimäkeläisten lapsiperheiden ja nuorten hyväksi.

Riihimäen joulukadun avajaiset

Riihimäen joulukadun avajaisia vietetään Granitin aukiolla sunnuntaina 2.12. klo 15–18. Joulukulkue lähtee vanhalta torilta klo 17. Mukaan toivotaan paljon kaupunkilaisia, mukaan lyhty ja tonttulakki.

Majakan joulunavaus järjestetään klo 10–18. Ohjelmaa on pitkin päivää. Majakan Vartijan lakitus klo 11. Lisää tietoa Facebookista/Majakka Riihimäki.

Majakassa on myös kirpputori. Paikalle voi tulla myymään maksutta omia tavaroitaan, oma myyntipöytä mukaan. Ilmoittautumiset [email protected].

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Saksalaista joulumarkkinahumua Riihimäellä – "Tästä joulunodotus yleensä alkaa"24.11.2018 14.45
Joulu käynnistetään Lopella täydellä tohinalla – nyt ei ole tapahtumista pulaa28.11.2018 04.40
Loikkaa kehyksiin ja ota selfie – leveitä hymyjä ja jouluhuveja kaupunginmuseolla sunnuntaina26.11.2018 16.00
Uusi tunturi Hyvinkäällä – Jussinmäen tonttupolulle Korvatunturiin jonotettiin joulunavaustapahtumassa18.11.2018 14.30
Hope ry järjestää keräyksen joulunavauslauantaina 17. marraskuuta – lahjoita paketteja, ruokaa ja joulukalentereita11.11.2018 15.49
Tässä on joulun ykkösglögi, joka ei vaadi välttämättä edes terästystä – julkkiskokin vuosikertajuomaa testiraati moitti "hajuveden makuiseksi"25.11.2018 19.30
Kahdeksan tuntia pukinvarusteissa on hikinen kokemus – silti Joulupukin rooli tuo hyvän mielen25.11.2018 09.21

Etusivulla nyt

Uusimmat: Viikko

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat