Puheenaihe

Joka viidenteen kotiin sähköautojen latauspiste – Näin laadit pätevät pelisäännöt taloyhtiöön

Joka viidenteen taloyhtiöön Suomessa suunnitellaan lähivuosina rakennettavaksi sähköautojen latauspiste. – 

Jyrki Hämäläinen / arkisto

Sähköautojen latauspisteitä suunnittelee noin viidesosa taloyhtiöistä, selviää Kiinteistöliiton tuoreesta Korjausrakentamisbarometrista.

Kerrostaloyhtiöistä runsaat 20 prosenttia ja rivitaloyhtiöistä vajaat 20 prosenttia suunnittelee latauspisteiden rakentamista vuosina 2018-2022. Lukemat ovat nousseet verrattuna vuotta aiemmin tehtyyn kyselyyn.

Kiinteistöliitto toteuttaa Korjausrakentamisbarometrin verkkokyselynä jäsentaloyhtiöilleen kaksi kertaa vuodessa. Sähköautojen latauspisteitä koskevia suunnitelmia kysyttiin taloyhtiöiltä ensimmäistä kertaa syksyllä 2017.

– Barometrin tulokset osoittavat, että taloyhtiöissä ymmärretään sähköautojen lisääntyvän ja nähdään, että kotilatauspisteille syntyy tarpeita, sanoo Kiinteistöliiton johtava asiantuntija Petri Pylsy.

Pylsyn mielestä on tärkeää saada ymmärrys konkretisoitumaan käytännön tekemiseksi.

– Alkuun pääsee sillä, että selvitetään montako latauspistettä taloyhtiön nykyinen sähköjärjestelmä kestää, ja onko osakkailla aikeita hankkia ladattavia autoja. Näiden tietojen avulla pystytään luomaan suunnitelma ja pelisäännöt, miten taloyhtiössä toimitaan latauspisteiden osalta, Pylsy neuvoo.

Sähköautojen latauspisteisiin liittyvä päätöksenteko taloyhtiöissä on helpottunut uuden laintulkinnan myötä.

– Taloyhtiön sähköjärjestelmän parantamisesta latauspisteitä varten voidaan päättää nyt yhtiökokouksen enemmistöpäätöksellä. Samalla voidaan enemmistöpäätöksellä päättää toteuttaa tarvittava määrä latauspisteitä yhtiön hallinnassa oleville autopaikoille, muistuttaa Kiinteistöliiton vanhempi lakiasiantuntija Virpi Hienonen.

– Tässä tilanteessa kustannukset jakautuvat kaikkien osakkaiden maksettavaksi vastikeperusteisesti, koska katsotaan, että kyseessä on tavanomainen uudistus.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

K-ryhmä avaa sähköautojen latauspisteitä – tänne tulevat ensimmäiset20.9.2018 10.03

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat