Viikko

Muualta: Syyrian pommituksia Hyvinkäälle paennut Basel – Toimari on kuin toinen perhe

"Voisin korjata täällä Hyvinkäällä autoja tai tehdä syyrialaista ruokaa", sanoo Basel Osman.

Raunioiksi ammutusta Syyrian Dumasta kotoisin oleva Basel Osman toimii vapaaehtoisena Hyvinkään Toimarissa. – Minunkin perhettäni autettiin, kun tulimme Hyvinkäälle, hän sanoo.

Seppo Ylönen

Syyrian hallituksen joukot ovat pommittaneet sodan aikana Duman kaupunkia useita kertoja. Viime huhtikuussa asukkaita vastaan käytettiin sariini-hermomyrkkypommeja.

Dumasta kotoisin olevat Basel Osman, vaimo Elham Aljadid sekä tytär Rawan, 22 ja poika Rami, 15, tulivat neljän Moskovassa vietetyn vuoden jälkeen Hyvinkäälle tammikuussa 2016.

Vastaanottokeskuksessa asumisen jälkeen löytyi oma asunto. Perhe sai myös Hyvinkään SPR:n kautta SuomiKamu-ystäväperheen.

Syyrialaisen pakolaisperheen huolena on vanhimman pojan, Mazen, 25, tilanne.

– Hän on ollut jo kuusi kuukautta vangittuna Moskovassa oleskeluasiakirjojen epäselvyyden vuoksi. Vapautumisajankohdasta ei ole tietoa. Haluamme saada hänet luoksemme, mutta en tiedä, kuka voisi auttaa minua tässä asiassa, pojan isä, Basel Osman sanoo surullisena.

Elham ja Basel käyvät suomen kielen tunneilla. Tytär Rawan on maahanmuuttajien peruskoulussa. Rami oli ensin neljä kuukautta Puolimatkan koulun maahanmuuttajaoppilaiden valmistavassa opetuksessa ja käy tällä hetkellä saman koulun 8. luokkaa.

Hän harrastaa uintia Hyvinkään uimaseurassa, soittaa koulussa rumpuja, ukulelea ja kitaraa.

Basel sanoo, että viisitoista vuotta sitten Syyriassa ei ollut pelkoa, ja elämä oli turvallista. Eri uskontoryhmät elivät sovussa. Syyria oli kaunis kuin paratiisi. Nyt Duma on ammuttu raunioiksi.

– Isälläni Muhammedilla (k. 2011) oli kaksi yritystä. Kesällä hän myi kauppoihin jäätelöä.

Toisessa tuotantotilassa tehtiin kakkuja ja syyrialaisia jälkiruokaherkkuja.

– Minäkin olin siellä työssä. Minulla oli myös hedelmätukkuliike. Kylmäkuljetusautot veivät hedelmiä arabimaihin.

Basel pelasi pöytätennistä ja lentopalloa. Armeija-aikana hän kertoo palvelleensa kaksi ja puoli vuotta sotilaiden liikuntakeskuksessa.

– Syyriassa asuvan veljeni poika pakotettiin sotaan. Hän menetti taistelussa vasemman jalkansa.

Baselin lapsuudenperheessä oli yhteensä 10 lasta. Veljiä ja siskoja asuu Syyriassa, Turkissa, Venäjällä, Norjassa ja Belgiassa. Äiti Marian asuu Baselin veljen kanssa Istanbulissa.

Naimisiin Basel ja Elham menivät vuonna 1992. Elham on ollut kotiäitinä.

– Kaksi veljeäni ja kolme siskoani asuvat Syyriassa. Ostoksilla ollut kolmas veljeni kuoli vuosi sitten aseellisessa iskussa Dumassa. Myös veljeni tytär ja tämän neljä lasta kuolivat, kun raketti osui viisikerroksiseen taloon. Tulin hyvin surulliseksi. Kaikki ihmiset pelkäävät sotaa, Elham sanoo.

Basel matkusti helmikuussa 2012 Moskovaan, jossa hänen veljensä on asunut 25 vuotta. Muu perhe seurasi perässä kesäkuussa. Basel piti veljen kanssa autokorjaamoa ja oppi samalla venäjää.

– Voisin korjata täällä Hyvinkäällä autoja tai tehdä syyrialaista ruokaa. Olen Toimarissa vapaaehtoisena työntekijänä. Pidän siellä olevista ihmisistä, jotka ovat kuin yksi perhe.

Syyrian sisällissota sai aikaan pakolaistulvan

Syyrian sisällissota alkoi arabikevään 2011 protesteista Bašar al-Assadin hallitusta vastaan. Aluksi pääosin hallitus ja sitten enenevässä määrin oppositio käyttivät aseita toisiaan vastaan. Konflikti laajeni maanlaajuiseksi sisällissodaksi keväällä ja kesällä vuonna 2012. Eri ryhmien maltilliset ja islamilaiset kapinalliset sotivat myös keskenään. Ulkovallatkin sekaantuivat sotaan.

Sota on luonut valtavan pakolaistulvan maan sisällä ja ulkomailla. Vuonna 2015 oli yli 7,6 miljoonaa ihmistä maan sisäisessä evakossa. Elokuussa 2017 yli 5,1 miljoonaa oli paennut Syyrian sisällissotaa ulkomaille.

Osittain on ollut kysymys uskonsodasta. Hallitusta tukevat šiialaiset alaviitit, joihin presidentti Bašar al-Assad kuuluu, ovat taistelleet kapinallisia sunni-muslimeja vastaan. Sodan osapuolina on myös useita vähemmistöuskontojen edustajia. Sodan kaikki pääosapuolet ovat syyllistyneet vakaviin ihmisoikeusrikkomuksiin. Lähinnä sunnalaiset arabimaat ja länsimaat ovat tukeneet kapinallisia. Venäjä ja šiialainen Iran ovat olleet presidentti al-Assadin hallinnon puolella. Vuonna 2014 useat maat alkoivat tehdä yhteistyötä Isis-järjestön kukistamiseksi.

Lokakuun lopussa Venäjän, Saksan, Ranskan ja Turkin päämiehet vaativat Istanbulissa Syyriaan kestävää tulitaukoa, vapaita rehellisiä vaaleja ja uutta perustuslakia vuoden loppuun mennessä. Erityisen huolissaan päämiehet olivat Luoteis-Syyriassa olevan Idlibin kaupungin alueen noin kolmen miljoonan ihmisen tilanteesta. Näistä noin puolet on paennut kodeistaan. Idlib ympäristöineen on viimeinen kapinallisten linnake 2011 alkaneessa sodassa. Syyrian sisällissodan kuolonuhrien määrän arviot vaihtelevat 364 792–522 000 välillä.

Lähteet: Wikipedia ja YLE

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Viikko

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat