Puheenaihe

Pohjanmaalainen kesäteatteri yllättää: Tuo lavalle Monty Python -musikaalin – mukana myös Aku Hirviniemi

Monty Pythonin Spamalot -musikaali nähdään ensi kesänä Törnävällä.

Sami Kilpiö

Törnävän kesäteatterissa Seinäjoella nähdään ensi vuonna Monty Pythonin Spamalot -musikaali. Musikaali on iso panostus Seinäjoen kaupunginteatterilta. Teoksessa lavalla laulaa ja tanssii toistakymmentä esiintyjää.

– Nyt ei pelata varman päälle, vaan otetaan riski pähkähullulla musikaalilla! On aina kiehtovaa tehdä jotain uutta, iloitsee Seinäjoen kaupunginteatterin taiteellinen johtaja Christian Lindroos.

Musikaalissa ollaan sekä keskiajan Englannissa että nyt, täällä. Spamalot parodioi mytologista tarinaa kuningas Arthurista ja pyöreän pöydän ritareista, jotka jumala pistää etsimään Graalin maljaa. Tehtävä vie kuninkaan ja hänen ritaripoppoonsa erikoisiin paikkoihin ja hullunkurisen outoon seuraan. Päät on pidettävä joko pystyssä tai kohdattava hirvittävän kummallinen kuolema.

Rooleissa nähdään muun muassa Olli Rahkonen, Aku Hirviniemi, Anna Victoria Eriksson, Henrik Hammarberg, Pihla Pohjolainen, Lauri Ketonen ja Annina Rubinstein. Kuningas Arthurin näyttelijä julkistetaan ensi keväänä.

Spamalot perustuu Monty Pythonin hullu maailma -elokuvaan vuodelta 1975. Broadway-ensi-iltansa musikaali sai 2005. Se oli kantaesitetty vuotta aiemmin Chicagossa. Musikaalin on elokuvakäsikirjoituksen pohjalta kirjoittanut kuusipäisen Monty Python -ryhmän jäsen Eric Idle. Hän on myös säveltänyt pääosan lauluista. Näyttämömusiikki ja orkesterisovitukset ovat John DuPrez’n käsialaa. Komediaryhmän tutuista lauluista musikaalissa kuullaan muun muassa Life of Brian -elokuvan Always Look On The Bright Side Of Life sekä vuodelta 1980 Finland, Finland, Finland.

Musikaalin on suomentanut Mikko Koivusalo.

Spamalotin ohjaa Törnävän kesäteatteriin koomikko ja komediaohjaaja Mika Eirtovaara. Eirtovaara haluaa tavoittaa kesäesityksessä Pythonien hengen. Hän on ollut roolittamassa musikaalia.

– Ulkonäyttämölle tuotava musikaali tulee olemaan huikea ritariseikkailu niin katsojille kuin tekijöillekin. Näyttelijöiltä vaaditaan paitsi suurta lauluosaamista myös pienieleistä komediatajua, hän viittaa tyytyväisenä jo kiinnitettyihin tekijöihin.

Musikaalin lavastuksen suunnittelee Juho Lindström ja puvut Riikka Aurasmaa. Koreografi on Jyri Numminen, musiikin sovittaa Pekka Siistonen.

Spamalot-musikaalin Suomen ensiesitys kesällä 2019 juhlistaa samalla brittiläisen komediaryhmän 50. merkkivuotta.

Monty Pythonin Spamalot saa kantaesityksensä 6. heinäkuuta 2019. Musikaaliesitykset yltävät elokuun loppuun saakka. Kesäteatterissa nähdään ensi suvena myös stand upia ja lastenteatteria.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat