Viikko

Dokumentteja eri näkökulmista – The Beetle nostaa esiin Mätäojan koppakuoriaisen

Dok-Sampo tuo Kino Sampoon viime vuoden parhaimpia filmejä.

Reijo Kurkelan mukaan dokumenttielokuvat ovat Suomessa hyvällä mallilla. – Hyviä tekijöitä on paljon. Nykyään dokumentit pääsevät paremmin myös levitykseen. Ennen ne olivat pienen piirin juttu.

Mia Lagström

Kino Sampon valkokankaalle heijastuu jälleen toinen toistaan mielenkiintoisempia dokumenttielokuvia, kun dokumenttielokuvatapahtuma Dok-Sampo pyörähtää käyntiin lauantaina 22. syyskuuta.

– Tänä vuonna nähtävissä dokumenteissa maailmaa katsotaan eri tahojen näkökulmista. Kameran linssiä käännetään muun muassa koppakuoriaisen, istanbulilaisten katukissojen, yrittäjän ja elokuvaohjaajan näkövinkkeliin, Reijo Kurkela Elokuvakulttuuriyhdistys Kino Samposta kertoo.

Ruotsalaistaiteilija Henrik Håkanssonin The Beetle -elokuvan pääosassa on Mätäojan ympäristössä Vantaalla asuva koppakuoriaislaji, jota ei elä missään muualla maailmassa.

Varsin omalaatuinen on myös Kedi-elokuva, jossa tutustutaan istanbulilaisten katukissojen elämään ja niiden merkitykseen kaupungille.

The Guardian Angel – Suojelusenkeli ei ole varsinaisesti dokumentti, mutta elokuva pohjautuu tositapahtumiin.

– Elokuvassa rikostutkija Anders Olsen saa tutkittavakseen tapauksen, jossa ryöstömurhan tehnyt mies väittää tehneensä rikokset hypnoosin alaisuudessa, Kurkela kertoo.

Sunnuntain dokumenttisarjan aloittaa paljon huomiota saanut Wheels of Freedom, joka kertoo Ville Jaarannon matkasta sähköpyörätuolillaan halki Euroopan.

Päivän toinen elokuva Yrittäjä on puolestaan karnevalistinen kuvaus yrittämisen innosta ja eetoksesta. Kuten elokuvan teemalause kuluu: Ei tänne olla lepäämään tultu.

Elokuva avaa muun muassa sirkushupeja, lihaa ja kauraa kauppaavien ihmisten arkea.

Dok-Sammossa nähdään tänä vuonna myös kaksi henkilökuvaa.

Bergman – Yksi vuosi, yksi elämä kertoo yhdestä vuodesta elokuvaohjaaja Ingmar Bergmanin elämässä. Toinen henkilökuvaus on Whitney, joka valottaa 200 miljoonaa albumia myyneen Whitney Houstonin elämää.

– Elokuva sisältää paljon ainutlaatuista arkistomateriaalia ja demonauhaa. Elokuva tarjoaa intiimin ja silottelemattoman kuvan tähdestä ja hänen perheestään, Kurkela kuvailee.

Kansalaissodan satavuotismuistovuoden kunniaksi ohjelmistoon on valittu myös Tammisunnuntai, joka kertoo yhdestä päivästä vuoden 1918-tapahtumissa.

– Ilkka Vanteen ohjaama, Antti Tuurin käsikirjoittama ja Marko Röhrin tuottama dokumenttielokuva taustoittaa syitä ja ristiriitoja, jotka johtivat eteläpohjalaisten venäläisvaruskuntien aseistariisuntaan.

Dokumenttielokuvia Kino Sampossa

Dok-Sampo-dokumenttielokuvatapahtuma Kino Sampossa (Suokatu 9, Riihimäki).

Lauantaina 22.9. klo 12 The Beetle, klo 14.30 Suojelusenkeli, klo 16.30 Kedi ja klo 18.30 Bergman – Yksi vuosi, yksi elämä.

Sunnuntaina 23.9. klo 13 Wheels of Freedom, klo 15 Yrittäjä, klo 17 Tammisunnuntai ja klo 18.30 Whitney.

Liput 5 euroa/dokumentti tai 30 euroa kaikkiin viikonlopun dokumentteihin.

Lisätiedot kinosampo.com.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Kino Sampon 100-vuotisjuhlaviikko on täynnä klassikoita – The Rocky Horror Show’ta pääsee katsomaan tarvikekassin kanssa22.11.2017 03.10
Kremlistä Pariisiin ja takaisin – Kino Sammon kesäsarjassa valta juovuttaa ja mökkitalkoissa syttyy jotain suurta20.8.2018 12.01

Etusivulla nyt

Uusimmat: Viikko

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat