Paikalliset

900 000 euron laite tuli seinästä sisään – Hyvinkään sairaalan magneettikuvaus uuteen aikaan

Uusi magneettikuvauslaite saadaan käyttöön lokakuun alussa. Sillä välin palvelee magneettirekka.

Uusi magneettikuvauslaite saapui Hyvinkään sairaalaan tiistaina seinän kautta.

Ari Peltonen

HYVINKÄÄ | Hyvinkään sairaala sai tiistaina upouuden magneettikuvauslaitteen. 913 600 euroa maksanut Siemensin laite nostettiin sisälle aamupäivällä seinän kautta.

Uusi magneettikuvauslaite korvaa edellisen, niin ikään Siemensin laitteen, joka otettiin Hyvinkäällä käyttöön 2004 eli 14 vuotta sitten.

– Uudelle kuvauslaitteelle on arvioitu samantapaista elinkaarta kuin edelliselle, eli noin 14 vuotta, röntgenin ylilääkäri Riitta Mäntylä Hyvinkään sairaalasta kertoo.

 Uudelle kuvauslaitteelle on arvioitu samantapaista elinkaarta kuin edelliselle.

Vanha laite oli viimeistä kertaa käytössä 19. heinäkuuta. Uuden laitteen käyttöönotto ja testaus aloitetaan syyskuun lopussa. Potilaskuvauksia päästään tekemään lokakuun alussa.

Väliajalla sairaalaa palvelee magneettirekka eli Husin siirrettävä magneettikuvauslaite.

– Magneettirekka on meillä muutenkin käytössä silloin tällöin tarpeen mukaan, jotta kuvausjonot eivät veny liian pitkiksi, Mäntylä kertoo.

Aivan kaikkia kuvauksia rekassa ei pystytä tekemään, vaan kuvauslaitteen vaihdon aikana potilaita joudutaan lähettämään jonkin verran kuvauksiin muun muassa Malmille ja Jorviin.

– Rekka ei sovi esimerkiksi vuodepotilaille, jotka eivät voi lainkaan kävellä, sillä siihen siirtyminen edellyttää muutaman askeleen ottamista, Mäntylä sanoo.

Uusi magneettikuvauslaite valittiin keväällä kilpailutuksen kautta. 14 vuotta uudempana siltä voidaan odottaa osin parempaa kuvanlaatua kuin edelliseltä.

– Entinen laite ei ollut millään tavalla huono. Sitäkin oli huollettu ja päivitetty asianmukaisesti, mutta 14 vuoden ikäisenä se tuli vain meillä käyttöikänsä päähän, Mäntylä toteaa.

– Uusi laite mahdollistaa lisäksi joitakin uusia kuvaussarjoja, joita vanhalla laitteellamme ei pystynyt kuvaamaan sekä muun muassa ohuemmat kuvausleikkeet ja sitä kautta tarkempia kuvauksia.

Kun vanha magneettikuvauslaite aikoinaan tuotiin Hyvinkään sairaalaan, seinään jätettiin tarkoituksella elementti, joka voitiin nyt väliaikaisesti poistaa. Aukon kautta painavan ja tilaa vievän laitteen korvaaminen uudella tapahtui sujuvasti.

Magneettikuvaushuonetta uusittiin hieman vaihdon yhteydessä. Seinät ja lattia saivat uudet radiotaajuussuojaukset.

– Huoneen tulee olla suojattu niin, ettei mikään ulkopuolelta tuleva signaali pääse häiritsemään magneettilaitteen toimintaa, Mäntylä kertoo.

Toinenkin magneettikuvauslaite otettaisiin Hyvinkäällä ilolla vastaan, jos sellainen sairaalaan saataisiin.

– Sille olisi kyllä käyttöä, sillä kuvaukset lisääntyvät koko ajan. Magneettirekan avulla pärjäämme kuitenkin vielä tällä hetkellä, ylilääkäri sanoo.

 

Lue myös: Lonkkaproteesi ei estä magneettikuvausta

Magneettikuvaus

Antaa tarkkoja anatomisia ja osin toiminnallisiakin kuvia ilman röntgensäteitä.

Perustuu kehossa olevien vetyatomien reagointiin laitteen magneettikentässä.

Laitteessa on läpimitaltaan n. 60–70 cm kuvaustunneli, joka on ilmastoitu, valaistu ja avoin molemmista päistä.

Kuvattavalle annetaan käyttöön kuulosuojaimet, joista voi kuunnella radiota tai musiikkia.

Käteen annettavalla merkkinapilla saa tarvittaessa yhteyden hoitajaan.

Kuvaus kestää noin 15–45 minuuttia.

Lähde: Hus

Lisää aiheesta

Lonkkaproteesi ei estä magneettikuvausta12.9.2018 03.00
HS: Terveystalo estää ohjaamasta potilaita muualle magneettikuvauksiin – perii itse maksuja liki 250 enemmän kuin kilpailija3.9.2018 09.20
Magneettikuvauksissa satojen eurojen hintaero18.9.2014 07.30

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat